Sivukartta

Pelin periaatteet

Yhteistyö

Peli toimii pelinjohdon ja pelaajien yhteistyönä. Parhaaseen tulokseen päästään, kun kukin osallistuja hoitaa ajoissa ne asiat, joita peliin osallistuminen edellyttää. Pelinjohdon vastuulla ovat suuret linjat: mm. pelin pitäminen lajityypin puitteissa, pelimaailman luominen ja ylläpitäminen, pelimateriaalin laatiminen ja päivittäminen, hahmojen tekemisten seuraaminen, juonten käynnistäminen ja käynnissä pitäminen, itse pelin suunnittelu ja ohjaaminen, asianmukainen tiedottaminen sekä pelaajien neuvominen ja auttaminen aina tarpeen tullen. Pelaajien vastuulla ovat yksityiskohtaisemmat linjat: mm. oman hahmon luominen ja pelaaminen pelinjohdon ja kontaktien kanssa keskustelemalla, hahmon juonten suunnittelu ja toteutus sekä annettujen aikataulujen noudattaminen esim. pelimaksun maksamisessa ja raportin palauttamisessa.

Pelin pääajatus rakentuu siis pelaajien aktiivisuuden varaan, eikä kuvio toimi ilman sitä. Pelaaja herättää hahmonsa henkiin ja kehittää siitä sellaisen persoonan, jota hän itse haluaa pelata. Myös palaute kumpaankin suuntaan on tärkeää. Pelimaailma on avoin pelaajien ehdotuksille ja ideoille. Viime kädessä hahmon tekemisistä, pelimaailmasta ja sen tapahtumista sekä kaikesta muusta peliin liittyvästä päättää kuitenkin pelinjohto.

Hahmot ja hahmonluonti

Peliin on suunniteltu erilaisia hahmoja. Keskeisimpiä ovat kampanjahahmot. Lähtökohtaisesti kampanjahahmo on läsnä jokaisessa pelissä hamaan loppuun(sa) saakka, ja hänelle suunnitellaan pitkäjänteisiä ja moniulotteisia juonia. Kampanjapelaajalta toivotaan jonkin verran panostusta myös pelien välissä. Jos peliin haluaa osallistua vain kerran tai satunnaisesti, voi pelata ns. kertalaakihahmoa. Pelin tunnelman luomisen ja juonenkuljetuksen kannalta keskeinen joukko ovat avustajat. Avustajat saavat yleensä pelinjohdolta pieniä tehtäviä tai tietynlaisia hahmoja, jotka tukevat muiden pelaajien peliä ja tunnelmaa. Yksi vaihtoehto on myös pelata näkymätöntä hahmoa, joka ei ole mukana peleissä mutta on läsnä esim. sähköpostitse, puhelimitse tai muunlaisessa materiaalissa. Erilaiset hahmotyypit voivat vaihtua toiseksi pelisarjan aikana. Hahmoakin voi vaihtaa, mutta tällöin on muutettava merkittävästi myös ulkonäköä (peruukki, parta, pukeutumistyyli) ja luonnetta.

Tarjoamme pelaajille mahdollisimman paljon tilaa oman hahmon kehittelemiseen. Kun hahmo on sovittu, pelaaja alkaa luoda siihen sisältöä pelinjohdon antamien vinkkien pohjalta ja yhteistyössä hänelle ehdotettujen kontaktien kanssa. Pelaaja siis kehittää hahmolle luonteen, menneisyyden, ihmissuhteita, tavoitteita, unelmia, traumoja yms., juuri niin paljon ja niin syvällisesti kuin itse haluaa. Autamme mielellämme pyydettäessä, mutta emme kirjoita hahmoa pelaajan puolesta. Jos pelaaja haluaa hahmolleen esim. ihmissuhteen, voimme vinkata kuka hahmo olisi sopiva kohde. Pelaajat voivat sitten keskenään suunnitella suhteen ja liittää sen osaksi hahmoaan ja toimintaansa.

Hahmosuunnitelma hyväksytetään pelinjohtajalla ja tehdään tarvittaessa muutoksia. Hahmokeskusteluja voidaan käydä sähköpostitse, irkissä, livenä ym.: tärkeintä on, että hahmo löytää oman paikkansa pelimaailmassa, viiteryhmässään ja pelin juonikuvioissa. Hahmoa voi halutessaan kehittää ja pelata myös pelien välissä. Facebook-profiilit, keskustelukanavat, hahmon sähköpostiosoite, ingame-tapaamiset yms. ovat sopivia keinoja tähän. Sähköpostikeskusteluissa pelinjohto pidetään aina cc:ssä ja välipeleistä kirjoitetaan lyhyt raportti.

Kaupunkipelimuoto

Myös kaupunkipelimuoto vaatii pelaajilta aktiivisuutta ja oma-aloitteisuutta. Pelaajat ovat hajallaan ympäri kaupunkia tekemässä kuka mitäkin, ja yhteyden muihin saa esim. soittelemalla ja sopimalla tapaamisia. Pelinjohdon antamia vinkkejä kannattaa ehdottomasti noudattaa, esim.: "Lissulla on usein tapana treenata Elixiassa", "Pena puhui viime viikolla haluavansa lauantaina mennä Ateneumissa käymään tai "Kirjasto 10 aukeaa klo 12 ja ajattelit saman tien käydä palauttamassa sen pari viikkoa lainassa olleen kirjan". Tämäntapaisilla vihjeillä yritämme huolehtia siitä, että oikeat pelaajat löytävät toisensa oikeaan aikaan ja että suunniteltuja juttuja tapahtuu. Tietenkään kaikki ei aina mene aiotusti, mutta siitäkään ei kannata stressata.

Peliraportti

Raportin palauttaminen on ehdoton edellytys pelin jatkumiselle. Paras muoto on lyhyt ja ytimekäs selostus pelin tapahtumista; romaani on ok vain jos siinä on referaatti mukana. Tärkeintä ovat hahmon tekemiset pelissä, jatkosuunnitelmat ja niiden toteuttamistavat, sillä nämä seikat määräävät tapahtumista seuraavassa pelissä. Ilman niitä seuraavaan peliin lähdetään köyhin eväin: emme halua liimata hahmoon keksimällä keksittyä tekemistä.

Raportti tulee palauttaa kahden viikon kuluessa pelistä, mieluiten sähköpostin liitetiedostona. Jos pelaaja ei lähetä raporttia pelissä, hän ei voi osallistua seuraavaan peliin.

Pelimaksu

Pyydämme pelimaksun silloin, jos hankimme peliä varten proppeja, syötävää, kaikille yhteisen pelipaikan tms. Jos rahaa jää yli, pelinjohto ottaa siitä korvauksen omista peliin liittyvistä puhelin-, ruoka- ja liikkumiskuluistaan, ja loput säästetään seuraavaa peliä varten. Koska peli on kaupunkipeli, maksua ei välttämättä ole lainkaan. Kannattaa kuitenkin varautua maksamaan esim. puhelinkulut, syömisestä, liikkumisesta julkisilla tai autolla tai pääsymaksuja. Jos joku pelaaja kyyditsee muita pelin aikana autollaan, muiden lienee kohteliasta tarjoutua maksamaan osansa.

Salaisuudet

Monet hahmot tietävät asioita, joita toiset eivät tiedä. Pelinjohdon harras toive on, että mitään salaisuuksia tai arkaluontoisia asioita ei levitellä offgame, koska liika tieto voi vesittää toisen pelin. On kivempaa että salaisuudet paljastuvat itse pelissä.

Muutokset

Tämän pelin säännöt ja käytännöt on tarkoitettu edesauttamaan toimivaa peliä ja tukemaan sekä pelaajia että pelinjohtoa. Käytäntöjä saa kommentoida ja muutoksia tehdään, jos niille tulee tarvetta. Jos pelisarja jatkuu pidemmälle, säännöt ja käytännöt todennäköisesti muokkautuvat kokemuksen mukaan.

Sitoutuminen

Otamme pelintekemisen vakavasti. Jos pelaaja toistuvasti toimii näitä periaatteita vastaan (esim. raportin palauttaminen myöhässä, pelimaksuongelmat tai salaisuuksien paljastelu), on ehkä parempi lopettaa yhteistyö tässä pelissä. Ilmoittautuminen sitoo noudattamaan pelin käytäntöjä.