Mikä?
Neonhämärä on pidemmäksi sarjaksi suunniteltu liveroolipeli, jota pelataan kaupunkipelinä Helsingissä ja lähialueilla. Pelin lajityyppi on realismi, ja höysteenä käytetään maagista realismia, trollpunkia, nykyaikaa, mytologiaa, seikkailua ja muuta sopivaa. Helsinki vuonna 2009 on pelissä omanlaisensa. Tavoitteena onkin luoda illuusio vaihtoehtotodellisuudesta, joka voi olla pelien lisäksi läsnä pelien lomassa. Peli toimii pelinjohdon ja pelaajien yhteistyönä hahmonluonnissa, juonenkehittelyssä ja pelitodellisuuden ylläpitämisessä. Hahmoina on joukko henkilöitä, ihmisiä ja peikkoja, jotka tavallisten arkirutiiniensa lomassa löytävät itsensä toistuvasti hieman poikkeuksellisista tilanteista. Pelistä voi löytää monta teemaa, joista keskeisimpiä ovat kulttuuriero, usko(mukset) ja muutos.
Miten?
Kokemuksemme mukaan on hauskaa ja mielekästä pelata itselleen mieluista hahmoa, ehkä useammankin pelin ajan, huomata kuinka hahmo saa oman paikkansa pelin sisäisessä maailmassa ja kehittyy tyypiksi, josta oikeastaan tykkää aika paljon ja joka parhaimmillaan on jonkinlainen alter ego. Meistä on hienoa pelata pelejä, joissa juonet ovat pitkäjänteisiä, maailma moniulotteinen eikä mikään ole mustavalkoista. Pidämme tiiviistä tunnelmasta, arvoituksista, yllätyksistä, seikkailusta, tunteista, jännityksestä, toiminnasta, yliluonnollisista jutuista ja paljon muusta. Näitä aineksia sopasta toivottavasti löytyy, ja lusikkansa saa lisätä jos on ehdotuksia, ideoita tai muuta huomautettavaa. Uskomme siihen, että pelinjohdon ja pelaajien yhteistyönä syntyvät parhaat pelikokemukset.
Missä?
Peliä pelataan Helsingissä ja lähialueilla, rajoja ei ole. Pelaajan on kuitenkin suotavaa olla fyysisesti tavoitettavissa muita pelaajia varten pelin aikana. Pelin toivotaan ulottuvan myös muihin viestimiin ja pelien väliselle ajalle: keskustelukanaville, Facebookiin, blogeihin, baareihin, konsertteihin, puistoihin; missä vain pelaajat haluavat vaihtaa maailmasta toiseen.
Miten usein?
Pelejä pidetään muutaman kuukauden välein. Pelien tiheys saattaa vaihdella kulloisenkin tilanteen mukaan. Peli on pääsääntöisesti yhden päivän mittainen ja voi alkaa eri hahmoilla eri aikaan päivästä.
Kenelle?
Peli on suunnattu aikuisille, kokeneille ja aktiivisille pelaajille. Ikäraja on 18 vuotta. Pelaajahahmojen määrä riippuu siitä mitkä ovat pelinjohdon resurssit. Hahmo tehdään mm. pelaajan toiveiden ja pelinjohdon suunnitelmien perusteella.
Pelimaksu?
Neonhämärän pelimaksu on 5-20 euroa. Kukin pelaaja voi valita summan tältä väliltä oman tilanteensa mukaan, ellei toisin mainita. Pelimaksulla hankitaan esim. jokin kaikille avoin pelipaikka, proppeja, yhteistä syötävää tms. Lisäksi pelinjohto ottaa korvauksen omista peliin liittyvistä liikkumis-, puhelin- ja ruokakuluistaan pelipäivän ajalta. Pelaaja maksaa omien proppiensa lisäksi kaupunkipelille tuttuun tapaan liikkumisesta (julkiset, bensakulut, taksi tms.), syömisestä, puhelinkuluista ja mahdollisista pääsymaksuista yms.
Pelimaksu palautetaan mikäli pelaaja peruu ilmoittautumisensa vähintään kaksi viikkoa ennen peliä. Sen jälkeen pelimaksua ei palauteta, koska se on jo laskettu mukaan pelin käytettävissä olevaan budjettiin ja mahdollisesti myös käytetty jo.
Mukaan?
Ilmoittautuminen-sivulta löytyy kysymyksiä, joihin vastaamalla voi ilmoittautua peliin. Kun hahmo on sovittu, peruutus aiheuttaa tuttuun tapaan paljon ongelmia, joten pois jäämisestä tai epävarmasta tulosta kannattaa ilmoittaa heti.
Yhteystiedot
Kaikki peliin liittyvät kysymykset voi lähettää osoitteeseen neonhamara@gmail.com. Irc-ihmisille tervetuloa kanavalle #neonhamara. Pelin blogi löytyy osoitteesta http://neonhamara.kapsi.fi/loki.