Mustaa valkokankaalla

Elokuvateollisuus on tuottanut pari klassikkoa, jotka ovat vaikuttaneet vahvasti ihmisten mielikuvaan peikoista. Teuvo Tulion ohjaus Varjojen puutarha vuodelta 1942 esittää peikko Aarni Ikiturman (Leif Wager) syntiin johdattelevana, demonisena rakastajana, joka kiehtoo nuoren pappilan tyttären Mirjamin (Regina Linnanheimo) mieltä. Kaikki elokuvan nähneet muistavat kohtauksen, jossa vaalea Mirjam seisoo hämärtyvässä puutarhassa odottaen peikkoa. Katsoja voi lähes kuulla Mirjamin sydämen kiihkeät lyönnit ja nähdä kasteen tiivistyvän kukkien terälehdille. Aarni Ikiturma tarttuu Mirjamin käteen samaan aikaan kun Axel (Tauno Palo), Mirjamin sulhanen, ratsastaa pahaa aavistaen kartanon portille. Tämä hetki on suomalaisen elokuvahistorian ikimuistettavimpia. Kokonaisuutena elokuvaa pidetään ohjaajan ja näyttelijöiden uralla keskinkertaisena, ja sittemmin sitä on kritisoitu epärealistisesta peikkokuvasta. Peikot esitettiin toisaalta negatiivisessa, toisaalta tätä negatiivisuutta romantisoivassa valossa. Peikkoja näyttelevien miesten maskeeraus ja puvustuskin oli draaman nimissä viety hieman liian pitkälle. Myös siihen kiinnitettiin huomiota, että peikkojen näyttelijät puhuivat suomea venäläiseltä kuulostavalla aksentilla.

1974 valmistunut Ihmisen kasvot on pienemmän budjetin elokuva, jonka tekijätiimissä oli joukko Teatterikorkeakoulun opiskelijoita. Alun perin produktio lähti liikkeelle opinnäytetyöstä. Se on osin käsivaralla kuvattu kaupunkilaisfilmi, joka kertoo Helsingin yössä liikkuvista ihmisistä ja peikoista. Elokuva heijastaa aikansa arvoja ja se voidaan nähdä myös poliittisesti kantaaottavana, mutta ennen kaikkea se pyrkii kommentoimaan peikon ja ihmisen välistä suhdetta. Elokuvan sanoma on suvaitsevaisuus ja yhteistyö. Kohtaus, jossa eräs peikoista seisoo yksin vastassa pahoin aikein lähestyvää ihmisjengiä, viittaa asetelman, kuvakulman ja repliikkien avulla suoraan Tulion Varjojen puutarhan kohtaukseen. Tilanteen pelastaa Andrei-niminen nuorukainen tovereineen. Elokuvan loppukohtaus on aikaansa nähden melko rohkea: ihmisnainen ja peikkomies rakastelevat kallioilla, joiden taustalla näkyvät kaupungin valot. Filmiin saatiin näyttelemään poikkeuksellisesti myös peikkoja.