Ystävyydestä

Suomen Kuvalehti 36/2010

Haluaisin kertoa teille ystävyydestä.

Asuin lapsuuteni maalla ja naapurustossa asui myös peikkoja. Vaikka kylä oli pieni oltiin peikkoihin totuttu, enkä koskaan todistanut mitään suurta rasismia. Naapurin lapset leikkivät yhdessä, peikot ja ihmiset samalla pihalla. Olin erityisen hyvä kaveri Rauni-nimisen peikkonaaraan kanssa, leikimme usein metsässä kotia ja muita ”tyttöjen leikkejä”. En pitänyt häntä mitenkään poikkeavana, oma äitini oli selittänyt, että Suomessa asuu sekä ihmisiä että peikkoja ja että peikot tuoksuvat vähän erilaiselta ja ovat erinäköisiä. Rauni oli aina tervetullut meille ja minä kävin yhtä lailla hänen luonaan kylässä. Minut otettiin ihan hyvin vastaan, lapsiahan me olimme molemmat, vaikka eri rotua.

Muutin sitten aikanaan Helsinkiin ja pari vuotta myöhemmin myös Rauni muutti tänne. Tapasimme edelleen usein kahvilla, juttelimme töistä tai opiskeluista ja juorusimme poikaystävistä. Vieraassa kaupungissa hän oli linkki lapsuuteen ja kotiin.

Vuosi sitten kaikki muuttui. Raunin poikaystävä joutui tappeluun joidenkin valkonyrkkien kanssa. Siitä pitäen Rauni puhui tavatessamme lähinnä siitä, miten ihmiset kohtelivat heitä väärin. Hänen asenteensa oli aluksi ymmärrettävä, olihan hänelle rakasta henkilöä kohdeltu todella ikävästi ja julmasti, mutta minua alkoi pian vaivata hänen tapansa syyttää kaikkia ihmisiä todella pienen joukon rötöksistä. Aina kun en sanonut olevani kaikessa samaa mieltä hänen kanssaan sain kuulla olevani valkonyrkkien puolella, silloinkin kun ilmaisin uskovani, että peikkojen tapa vastata väkivaltaan väkivallalla vain lisäisi ongelmia. Oli raskasta katsoa miten rauhallinen ja iloinen lapsuusystävä hitaasti muuttui katkeraksi ja vihaiseksi.

Tapaamisemme harvenivat, vaikka yritin pitää yhteyttä. Rauni tuntui jopa salailevan sitä, että olimme ystäviä, hän ei halunnut minun kertovan kenellekään hänestä, jotta en ”kerskailisi” sillä, että tunnen peikon. Tämä loukkasi minua, sillä en alun perin ystävystynyt Raunin kanssa siksi, että hän oli peikko. Hänen tapansa luokitella maailma yhä tiiviimmin peikkoihin ja ihmisiin huolestutti, minusta hän rajoitti liiaksi omaa elinpiiriään ja näki syrjintää ja rasismia sielläkin, missä sitä ei ollut. Kun kuukausi sitten näin Raunin kadulla ja tervehdin häntä, hän sylki päälleni ja huusi ”ihmistä painumaan kuuseen”. Tämä johtui oletettavasti siitä, että hänen seurassaan oli muita peikkoja, eikä hän halunnut heidän tajuavan, että tunsi minut. Yritin ymmärtää, mutta en voinut, minua suretti liikaa se, mihin lapsuudenkaveri oli alentunut yhteisönsä hyväksyntää tavoitellessaan. Olen tähän mielipidekirjoitukseen muuttanut Raunin nimen, jotta hän ei mahdollisesti joutuisi enempiin hankaluuksiin vanhan ystävyyden takia.

Ystäviä, ei peikkoja ja ihmisiä

[SM]