Sysikuu

Syksyllä 2007 suurempi yleisö kuuli ensimmäistä kertaa Sysikuu-nimisestä yhtyeestä, joka oli jo parin vuoden ajan vaikuttanut pienemmissä musiikkipiireissä. Sysikuu soittaa folk-vaikutteista rockia, ja kaikki sen jäsenet ovat peikkoja. Yhtyeen keikat pienemmillä klubeilla olivat jo pitkään olleet suosittuja, ja alkuvuodesta 2008 alkoi olla tungosta. Laulaja Jado Halava vastaili nokkelasti City-lehden haastattelussa, ja syksyllä 2008 julkaistu ensimmäinen levy Hämärä on saanut kiittäviä arvosteluja.

Jado Halava vastaa sanoituksista yhdessä rumpali Hunna Syksyn kanssa. Kitaristi Ennu Minervo säveltää kappaleet. Toisen kitaran varresta löytyy paha poika Kuusysi Vuolle. Bassovahvistuksena soittaa Kriki Kuurna. Sysikuu on ensimmäinen peikkoyhtye Suomen rockhistoriassa ja esiintyy julkisuudessa harvinaisen paljon ja itsevarmasti verrattuna peikkoihin yleensä. Siksi he ovat saaneet osakseen huomiota. Bändiltä on pyydetty mielipidettä lähes kaikesta peikkoihin liittyvästä. Sysikuu ei kuitenkaan suostu tulemaan määritellyksi pelkästään rotunsa kautta, vaikkakin jotkut kriitikot epäilevät peikkouden olevan bändin ainoa ansio. Toistaiseksi Sysikuu on pysytellyt Suomen markkinoilla muutamaa Tallinnan keikkaa lukuunottamatta, mutta manageri Isku Lauronen ohjastaa yhtyettä varmalla kädellä eteenpäin.