Villi yö peikkomuusikon kanssa kostautui! “Olin synnyttää sekasikiön!”

Ilta-Sanomat 2.3.2011

Lahtelainen 19-vuotias Janita (nimi muutettu) pääsi ystävänsä kanssa toteuttamaan yhden suurimmista unelmistaan: he olivat mukana ihailemansa Sysikuu-peikkoyhtyeen kiertueella Saksassa alkuvuodesta 2010. Aluksi Janita ja hänen ystävänsä olivat ihastuksissaan: he pääsivät vierailemaan kiertuebussissa ja keikkapaikkojen takahuoneissa, tapasivat muita nuoria Sysikuu-faneja ja saivat juhlia ihailemiensa tähtien kanssa. Yhtye piti Janitaa ja hänen ystäväänsä läheisimpinä tukijoinaan, ja pian Janitan ja kitaristi Kuusysi Vuolteen välillä syttyi kunnon kipinä.

“Tietysti tiesin että se on tyhmää”, Janita kertoo myöhemmin. “Ensinnäkin peikkous ja sitten vielä ne olosuhteet - mun olisi pitänyt tajuta, että meitä vaan käytettiin hyväksi.” Janitan rakastettu katkaisi suhteen, kun kiertue päättyi. Janitan osalta kaikki ei kuitenkaan ollut lopussa: hän huomasi olevansa raskaana.

“Olin tietysti kauhuissani”, kertaa Janita raskaita tuntojaan. “Rakastin Kuusysiä edelleen, mutta se ei halunnut edes nähdä mua. Yritin päästä tapaamaan sitä, mutta sen peikkokaverit kävivät meidän kimppuun ja ajoivat meidät pois. Mä mietin paljon itsemurhaa, mutta onneksi mun ystävät sai mut pidettyä pinnalla. Jonkun aikaa olin varma, että pidän sen lapsen, mutta sitten päädyin kuitenkin aborttiin. Ei minusta olisi äidiksi, tässä iässä. Haluan kyllä lapsen joskus, mutta haluan sen jonkun sellaisen kanssa, joka rakastaa ja arvostaa mua.”