Rakennusliitto uhkaa työmaita saarrolla urakoitsijan epäselvyyksien vuoksi

Kauppalehti 10.4

Rakennusliiton Uudenmaan piirialue on uhannut useita työmaita saarrolla pääkaupunkiseudulla. Uhkaus koskee kaikkia kohteita, joissa Taivaankivi Oy -niminen urakoitsija toimii. Uhkaus liittyy esiintulleisiin epäselvyyksiin yhtiön työsopimuksiin liittyen.

"Näin vakaviin epäilyksiin pitää tarttua saman tien. Katsomme, että näin törkeät väärinkäytökset vahingoittavat koko alaa", kommentoi Rakennusliiton Uudenmaan piirialueen Osaston 3 puheenjohtaja Pauli Tyrvälä. "Ilmoitimme asettavamme ne työmaat saartoon joissa on väkeä töissä laittomin sopimuksin."

Aiemmin huhtikuussa Taivaankivi Oy:n käyttämistä työsopimuksista tehtiin kantelu. Kantelun mukaan työsopimus rikkoo työaikalakia, eriarvoistaa työntekijöiden asemaa rodun tai muiden ei-ammatillisten ominaisuuksien perusteella, eikä ole alan yleisten käytäntöjen mukaisia. Yhtä lukuunottamatta kaikki työmaat joita saarto koskisi on toistaiseksi keskeyttänyt yhteistyön Taivaankivi Oy:n kanssa.

"On hyvä että asiakaspuolellakin aletaan ymmärtää että reilu peli on pitkällä tähtäimellä järkevää, vaikka siinä joutuisi lyhyellä tähtäimellä kantamaan hieman korkeampia kustannuksia. Työn laatukin paranee", kehuu Tyrvälä.

Taivaankivi Oy on voittanut lukuisia urakoita aggressiivisen hinnoittelun avulla. Taivaankivi Oy:n omistaja ja toimitusjohtaja Marha Taivaankiven mukaan syytökset ovat perättömiä. "Ei näissä meidän sopimuksissa ole mitään epäselvää. Ne on tehty yhdessä tekijöiden kanssa ja katsastettu vielä puolueettomalla lakimiehellä." Syy poikkeavien sopimusten käyttöön ei Taivaankiven mukaan ole taloudellinen.

"Meillä on paljon tekijöitä, niin peikkoja kuin ihmisiä, jotka mieluummin työskentelee eri kellonaikoihin, ja meillä on ollut tarkoitus mahdollistaa että ammattilaiset voi duunata silloin kun niiden elämäntilanteeseen parhaiten sopii. Hyvät hinnat me saadaan sillä, että ei seisoteta ukkoja tai kalustoa yhtään enempää ku on pakko, ja kun mulle riittää pikkusen pienempikin kate jos keikka sopii meidän osaamiseen."

Rakennusliiton toimet eivät saa Taivaankiveltä ymmärrystä. "Kyllä sen niin pitäs olla että sivistysvaltiossa ei kukaan saa ykskaks omaehtosesti tuomita syylliseksi niinku tää Tyrvälä on nyt tehny. Kyllä mäkin mielelläni sulkisin kilpailijoita pois työmailta jos ei oma kapasiteetti olis käyny kaupaks."

Viranomaisilta ei saatu kannanottoa tilanteeseen, sillä asia ei ole vielä edennyt käsittelyyn.

[JV]