Perussuomalaisten vaaliohjelma, katkelma

"Kotouttamispolitiikan lähtökohtana tulee olla periaate ”maassa maan tavalla”, koska se on sekä maahanmuuttajien että vastaanottavan yhteiskunnan etu. Ensisijaisesti maan tavat tarkoittavat Suomen lakeja, mutta myös kulttuuriset normit ovat osa yhteiskuntaamme. Kiihtyneestä yksilöllistymiskehityksestä huolimatta Suomessa vallitsee Perussuomalaisten näkemyksen mukaan edelleen suomalainen kulttuuri, mistä viestii myös alati toistettu vaatimus monikulttuurisuuden lisäämiselle. Suomalaisen kulttuurin vaaliminen ja yhteiskunnan järjestyksen ylläpitäminen ei ole rasismia.

Ei ole järkevää asuttaa maahanmuuttajia ja muita vähemmistöjä verovaroilla kaupunkeihin, joissa asumisen hinta on kaikkein korkein. Vähemmistöjen suosiminen asuntojonoissa on omiaan myrkyttämään kantaväestöön kuuluvien asenteita, minkä lisäksi maahanmuuttajille jaetut asunnot ovat pois niiltä pienituloisilta, joille olisi työn kannalta tärkeää asua paikkakunnalla, mutta joilla ei ole varaa yksityisen sektorin vuokriin.

Humanitaariselle maahanmuuttajalle tai vähemmistön edustajalle tulee osoittaa asunto sieltä, mistä asuntoja on edullisesti saatavilla. Hän on vapaa muuttamaan uuteen osoitteeseen heti, kun hän pystyy itse vastaamaan asumismenoistaan. Jos vähemmistön edustaja ei sopeudu kantaväestön asuttaman alueen elintapoihin, on selvitettävä erilaisten asumismuotojen, kuten reservaattien tai muiden suljettujen yhteisöjen, kehittämistä."