Helsingin yliopiston humanistisesta tiedekunnasta valmistuu pian peikkomaisteri

Helsingin sanomat

Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa tehtäneen pian historiaa, kun tiedekunnan ensimmäinen peikkomaisteri, Miana Liekko, valmistuu. Koko Helsingin yliopistosta on aikaisemmin valmistunut maisteriksi vain pari peikkoa, ensimmäisenä heistä Vaarna Tammipuu matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan biologian laitokselta. Koko Suomessa ylemmän korkeakoulututkinnon on suorittanut kymmenkunta peikkoa.

Miana on kirjoittanut pro gradu –työn otsikolla Virran väki – Pyhyyden kokemus kaupunkimaastossa. Kyseessä on uskontotiedettä ja folkloristiikkaa poikkitieteellisesti yhdistelevä tutkielma, joka perustuu osana laajempaa tutkimusprojektia kerättyyn kenttäaineistoon. Työn tarkoituksena on kartoittaa sitä, millä tavoin maaginen ajattelu ja tietyt muinaisuskoon liittyvät piirteet näkyvät nykyajan kaupunkielämässä. Erityisesti tutkimus keskittyy pyhien paikkojen käsitteen ilmenemiseen urbaanissa ympäristössä.

”Kyse on isommasta projektista, johon on meillä folkloristiikan oppiaineessa osallistunut mm. tutkijatohtori Tony Puhuri, jolla on varsin hyvin tämä kenttätyöpuoli hallussa”, kommentoi Mianan gradua ohjannut folkloristiikan lehtori Teresa Singer.

Miana on saanut rahoituksen gradutyöhönsä Kaupunkikulttuurin tutkimussäätiöltä, jonka projekteja arvioi konsulttiyritys Weissberg & Sons. ”Tällainen rahoitus myönnetään ainoastaan huippulahjakkaille, ja Miana on ehdottomasti alansa ja tasonsa paras Suomessa”, kommentoi projektiarviointien vastuuhenkilö Aleksi Aaltio.

”Tämä aihe on tällä hetkellä meidän tutkimuskentällä varsin kuuma, ja tästä saisi helposti jatkettua vaikka väitöskirjaksi”, Teresa Singer toteaa. Laitoksella tiedetäänkin kertoa, että Mianalle on jo väläytelty jatko-opintorahoitustakin.

”Kyllä se mahdollisuus on auki, jos se Mianaa kiinnostaa”, Singer vahvistaa mutta sanoo myös ymmärtävänsä että akateeminen ura ei ole kaikkia varten. ”Ainahan tässä on epävarmat työllisyysnäkymät, ja perustutkimuksesta leikataan koko ajan. Työmäärät voi myös olla monien mielestä aika hurjia. Ei tätä voi suositella kenellekään, jolle tutkimus ei ole tosi kova intohimo”, hän naurahtaa.

Millaista sitten on ohjata peikko-opiskelijan gradua? ”En minä oikein näe, miksi se jollakin tavalla poikkeaisi kenen tahansa opiskelijan kanssa työskentelystä”, Singer sanoo, ”Peikkoja kohtaan tuntuu edelleenkin olevan tiettyjä ennakkoluuloja, joita vastaan saa taistella, minkä nyt oikeastaan osoittaa sekin että tuollaisia ylipäänsä kysytään.”

Entä miten peikkous nivoutuu folkloristiikkaan? Onko Miana hyödyntänyt omaa perinnetaustaansa gradussaan? ”No, näitä juttuja on meidän laitoksella tutkinut esimerkiksi dosentti Seija Kurkiainen, häneltä on pian uusi kirjakin tulossa. Tämä kaupunkikulttuurin tutkimusprojekti, johon Miana teki gradunsa, ei nyt varsinaisesti näihin asioihin liity”, Singer toteaa.

Perussuomalaisten kansanedustaja, Suomen historiasta väitellyt Henri Marjalehto blogissaan:

Kiintiöpeikko saattaa ehkä valmistua jo kahdessatoista vuodessa

Hesarissa on suitsutettu humanistisesta tiedekunnasta pian maisteriksi valmistuvaa Miana Liekkoa. Miksi tytön gradu on päässyt otsikoihin asti maassa, jossa väitöskirjoistakin uutisoidaan aivan liian harvoin? Vastaus on yksinkertainen, ja fiksu lukija pystynee päättelemään sen jo tutkimuksen kirjoittajan nimestäkin: olettaen, että tämä joskus valmistuu, kyseessä ei tule olemaan kuka tahansa maisteri, vaan peikkomaisteri.

Vaikka Miana kirkkaasti ylittäisikin saavutuksissaan muun metsänväen, on silti kyseenalaista, miten aiheellista on otsikoida hänestä maan johtavassa sanomalehdessä, kun paljon merkittävämpääkin tutkimusta jää noteeraamatta. Suvaitsevaistolle kirjoitus nousee kuitenkin esiin vedenpitävänä todisteena siitä, että peikkojen älylliset ja akateemiset kyvyt ovat vähintään yhtä hyvät kuin kaikkien muidenkin (väkivaltaiset peikot taas ovat aina ja poikkeuksetta vain yksittäistapauksia).

Yksi ja toinenkin muistaa yläasteen peikkoluokkatoverit, joiden todistuksissa oli tasainen vitosrivi ja joille kannatti aina olla ystävällinen ellei halunnut saada vinoa nenää ja päästä hampaistaan eroon. Viimeistään peruskoulun viimeisinä vuosina näitä koviksia alkoi näkyä koulussa yhä harvemmin, ja muut oppilaat saivat viettää välituntinsa rauhassa. Lukioon tultaessa peikkopukareista sitten päästiinkin lopullisesti eroon – lukeminen ei heitä nimittäin kiinnostanut.

Asiantuntijat (kuten vaikkapa artikkelissa mainittu Seija Kurkiainen) ovat tuoneet esiin, että tämä huono sopeutuminen yhteiskuntaan johtuu siitä, ettei peikkojen kulttuurillisia piirteitä huomioida rakenteissa. Yhteiskunnan on siis sopeuduttava peikkoihin, koska peikot eivät kykene sopeutumaan yhteiskuntaan. Kurkiainen on mm. esittänyt, että peikkolasten heikko koulumenestys johtuisi ainakin osittain siitä, että yöeläjinä tunnetut peikot eivät suoriudu heti aamusta kouluun (se, ettei joka päivä huvita lähteä kouluun tai töihin lienee universaalia – ero onkin siinä, että tietyissä kulttuureissa velvollisuudet hoidetaan ja toisissa ei).

Todellisuudessa on täysin yhdentekevää, onko peikkojen tyhmyys ja heikko menestys sisäsyntyistä vai kulttuurillista. Raaka tosiasia on, että niin kauan kuin peikot eivät suoriudu akateemisesti, on turha itkeä sitä että peikot eivät pääse akateemisille urille. Yksi Mianan kaltainen yksittäistapaus ei muuta mihinkään karua tosiasiaa peikkojen alhaisemmista koulunumeroista saati lohduta yrityskonsulttia, jonka romanttinen ilta päättyy peikkohyökkäykseen.

En ole nyt väittämässä sitä tai tätä artikkelissa mainitun Mianan kyvyistä, mutta haluan ihan yleisellä tasolla tuoda ilmi, että yhteiskunnassamme harjoitetaan n.s. positiivista syrjintää, eli vähemmistöjen suosimista enemmistön kustannuksella (miten tämä loogisesti nivoutuu suvaitsevaiston syrjinnänvastaiseen agendaan on tietysti täysi mysteeri, mutta looginen päättely ei olekaan koskaan kuulunut näiden kukkahattutätien ja –setien vahvuuksiin). Haluan korostaa, että jo graduvaiheessa saatu mittava stipendi on Suomessa humanistisilla aloilla todellinen harvinaisuus.

Kuten artikkelistakin ilmenee, Miana ei ole edelleenkään valmistunut yliopistosta, vaikka hän onkin saanut gradunsa valmiiksi rustattua. En ihmettelisi, vaikka hän olisi pyörinyt Kulttuurien tutkimuksen laitoksella jo kaksitoista vuotta. Moinen ei siis olisi varsinaisesti mikään akateeminen huippusuoritus järjestelmässä, jossa nykyisin edellytetään valmistumista viidessä vuodessa.

Koska pro gradu –työt ovat humanistisen tiedekunnan kirjastossa julkisesti saatavilla, päätin selvittää millaista tekstiä kirjoittaa akateemisesti ansioitunut peikko. Aineistoanalyysissä oli varsin oivaltavia havaintoja ja paikoin korkeatasoisesti kirjoitettu teoriaosuus nojasi painaviin lähteisiin. Pääosin gradu oli siis hyvä – niin hyvä, että harva lahjakaskaan opiskelija osaa vielä opinnäytetyövaiheessa kirjoittaa tällaista tekstiä. Työtä on täysin mahdoton kuvitella yläasteen peikkojunkkareiden kynästä lähteneeksi.

Joku voisi sanoa, että koko jutussa on jotakin epäilyttävää tai pohtia, keneltä Miana on saanut kirjoitusapua tutkielmaansa. Itse en tietenkään ennakkoluulottomana ja suvaitsevaisena henkilönä lähde moista tekemään. Sen sijaan ihmettelen, miksi tämä alansa ja tasonsa paras tutkija työskentelee nykyisin kymmenen euron tuntipalkalla ompelukoneen ääressä Kenkä-Sakessa. Se ei voi johtua kuin rasismista ja syrjinnästä, joka on ilmennyt mm. siten, että yhteiskunta ei ole tarjonnut Mianalle mahdollisuuksia tai rahoitusta opintoihinsa.

[KK]