16
Oct

12. peli

   Kirjoittanut: admin   Yleistä

No huh huh! Olipas pyöritystä. Jatkoilla jo monen kanssa aiheesta jutustelin, mutta toistan itseäni: hahmojen välille kasautuvat paineet, jännitteet, ennakkoluulot ja jopa avoin vihamielisyys lämmittävät pelaajan mieltä. Mikä tahansa on parempi kuin se neutraalius, johon helposti yhdessä pelissä päädytään. Olen saavuttanut sen herkullisen pisteen, jossa olen pystynyt luomaan hahmolleni tunneperäisiä arvotuksia ja arvoja maailmasta ja muista hahmoista ja nämä arvot ohjaavat hahmoni toimintaa ilman, että minun täytyy pelaajana sen kummemmin perustella toimiani.
Kiitos tiimille! :D

-Johanna/Seve

Edit: siirretty 11. pelin kommenteista omaksi ketjuksi -Simo

12
Jun

Kiitokset 11. pelistä!

   Kirjoittanut: Pelaaja   Kokemuksia, Onnistumisia

Kiitokset taas kerran sekä pelinjohdolle että avustajille. Hienoa työtä! Peli oli kyllä alaotsikkonsa mukainen ja hikeä pukkasi. Onneksi some like it hot.

Havahduin tänään miettimään, että kampanjaahan onkin pelattu jo hyvä tovi, vuodesta 2008 asti! Ei siis ihme, että pelin hahmoverkosta on tullut niin rikas ja aidon tuntuinen kuin se on. Hahmoillahan on omat elämänsä ja selkeät persoonansa. Minusta on jotenkin erityisen hienoa, että vaikka tietty hahmo ei olisikaan mukana jossain kohtauksessa tai edes koko pelikerralla, se kuitenkin elää muiden keskusteluissa. Samoin hahmoilla on luontevasti erilaisia osa-alueita elämässään ja harva niistä on mustavalkoisesti hyvis tai pahis. Aika vaikea tällaista hahmojen aitoutta olisi toteuttaa missään one-shot-pelissä. Kiitokset siis kaikille kampanjan ylläpitämisestä ja sen eteen tehdystä työstä. <3

Henkilökohtaiset erityiskiitokseni tämän pelin tiimoilta vielä rovastille ja ruustinnalle. Tulisiä hiiliä kertyi tyttären pään päälle yksi jos toinenkin.

Laura/Kata

13
Mar

Kiitokset 10. pelistä

   Kirjoittanut: Simo   Keskustelu, Kokemuksia, Onnistumisia, Yleistä

Kiitoksia osallistuneille! Jatkoilla kuullun perusteella peli oli suurelta osin onnistunut. Meille pelissä näkyi pelaajalähtöisten ideoiden suuri määrä. Niihin oli helppo myös liittää muita juonia ja yhdistellä niitä toisiin isompiin juoniin. Olisi mukava kuulla näkyikö tämä pelaajille mitenkään, juonikokonaisuudet kun näyttäytyvät täysin erilaisina pelaajille ja pelinjohtajille. Ideoiden lisääntynyt määrä ei varsinaisesti vähentänyt meidän työtaakkaamme tällä kertaa, mutta meidän perspektiivistämme se paransi pelin tasoa ja mielekkyyttä huomattavasti. Tietyt juonet myös etenivät selkeästi.

Käytännön järjestelyiden puolesta peli oli myös varsin onnistunut. Kaikki pysyi aikataulussa tai niistä pienistä poikkeuksista ilmoitettiin heti ja kaikki rullasi. Avustajat hoiti hommansa taas erinomaisesti, sitä jotenkin ei uskokaan kuinka paljon sitä oikeastaan voikaan jättää avustajien improvisaation ja tilannetajun varaan. Vaikka edelleen tietysti avustajille briiffataan mitä kohtaukselta halutaan, yhä enemmän tulee korostaneeksi avustajien oman luovan panoksen roolia.

Palaute on meille todella tärkeää. Me emme kuitenkaan itse pelin aikana saa _mitään_ tietoa siitä miten peli todella sujuu, yksittäiseen asiaan keskittyviä tekstareita tai puheluita lukuunottamatta. Vasta jatkoilla meille syntyy joku käsitys, kun kuulemme joko suoraan pelaajilta kommentteja tai päättelemme puheensorinan määrästä ja voimakkuudesta toimiko vai ei. On hyvä kuulla jo pelin jälkeen jatkoilla mitkä on pelaajien fiilikset, vasta sen pohjalta pelinjohtaja saa alustavan käsityksen ja voi alkaa itse muodostaa jotain kokonaisuutta pelistä.

Pelin jälkeen raporteissa ja muuten annettu kirjallinen palaute on kuitenkin kriittisen tärkeää. Ainoastaan sen pohjalta tiedämme mikä osa pelistä toimii ja mikä ei, mitä lisää ja mitä vähemmän. Muuten teemme päätöksiä pelin todellisuudesta ja pelaajien preferensseistä irrallaan. Jos mitään palautetta ei kuulu, me joudumme arvioimaan pelikiinnostusta ja muita keskeisiä asioita niinkin huonojen signaalien kautta kuin onko pelimaksut maksettu ja raportit palautettu ajallaan. Teidän palautteenne on siis äärimmäisen tärkeää! Laittakaa sitä tulemaan kaikista osa-alueista mitä mieleen tulee!

Kiitoksia vielä kerran osallistuneille!

-Simo

24
Feb

Hahmon aktiiviset motiivit ja suhteet muihin

   Kirjoittanut: Pelaaja   Hahmonluonti

Riikka pohdiskelee: Täällä on paljon kirjoituksia siitä, miten hahmolle luodaan uutta tekemistä. Minä pohdin nyt sitä, miten hahmolle luodaan todentuntuisia motiiveja tai syitä suhteisiin muiden hahmojen kanssa. Olen jumissa tämän asian kanssa, ja ehkä joku muukin on tai on joskus ollut. Pyydän siis teiltä apua, ideoita, pointteja, mitä tahansa, joka on auttanut itseänne tai voisi auttaa minua.

Milla on ollut enemmän tai vähemmän yhden asian hahmo. Juttu on ollut suuri ja se on tuottanut ilmeistä pelattavaa. Kysymys on ollut Millan olemuksesta ja identiteetistä. Siksi kaikki tähän asiaan liittyvät teot, tapahtumat ja suhteet ovat tavallaan kiertyneet kohti Millaa, ei niinkään kohti muita hahmoja. Erilaiset tapahtumat ja ihmisten reaktiot ovat työntäneet Millan kysymään, mitä mieltä hän on itsestään tällaisena, miten suhtautuu, mitä tekee itsensä kanssa.

Se luu on minun nähdäkseni kaluttu loppuun. Ongelma on vaan se, ettei sen ulkopuolella ole juuri mitään järkevää. Millan lähipiirissä on tapahtunut jännittäviä asioita, joita on ollut jännittävää todistaa. Oho, onpas tuo outo mies. Ai, vai sellaista jännää teille tapahtui kaupungilla. Vai niin, olet siis viettänyt tällaista elämää viime aikoina. Millassa voi herätä tunnereaktioitakin: kamalaa, epäilyttävää, ihanaa, mitä tahansa. Mutta tämä kaikki ei mitenkään itsestäänselvästi johda mihinkään toimintaan, aktiivisiin motiiveihin ja tekoihin, aktiivisiin suhteisiin muiden kanssa.

Mikä oikeasti yhdistää minun hahmoani muihin hahmoihin? (Lasken yhdistämiseksi myös ristiriidat.) Mitä motiiveja hahmollani on muiden suhteen tai muilla hänen suhteensa? Tai mitä jos niitä ei ole? Minkä pohjalta niitä voisi luoda, jos mikään tiedossani oleva juonikuvio ei tarjoa niitä itsestäänselvästi?

Tässä palataan osittain siihen ongelmaan, ettei minulla yksittäisenä pelaajana ole kunnon hajua, mitä muiden pelissä tapahtuu. En vieläkään ihan ymmärrä, miten käytännössä jaan tai saan pelaajana tietoa juonikuvioista, joista hahmoni ei tiedä. Pelinjohto näkee helposti erilaiset langanpäät, joita on kiva solmia yhteen, mutta miten minä solmin hahmoni uusiin kuvioihin pelaajana? Miten?

Näkemyksiä ja ideoita otetaan tosi mielellään vastaan! Tarvitsen niitä!

24
Feb

Wikin ihanuudesta

   Kirjoittanut: Niina   Hahmonluonti, Käytäntöjä, Kokemuksia, Onnistumisia

Pelinkirjoittajan näkökulmasta hahmowiki on loistava työkalu! Tässä vähän hehkutusta.

Hahmon wikisivulla ovat nähtävissä kaikki ne hahmon kannalta olennaiset tiedot, joiden kasaaminen muutoin vaatisi lukemattomien vanhojen ja eriaiheisten sähköpostien hakemista ja pläräämistä. Jo pelkästään tämä, sinänsä yksinkertainen piirre wikissä tekee siitä ehdottoman edullisen. Lisäksi wiki näyttää innostaneen keksimään ja kokoamaan yhteen niitä juonikoukkuja. Pieni idea siellä, toinen täällä, se sopiikin tähän isoon taustajuoneen, ja tuo vanha idea on nyt ajankohtainen ja sopii lisäksi erittäin hyvin tähän… Tämä on pelisuunnittelua yhteistyössä parhaimmillaan! Wikissä on tosi paljon käyttökelpoista kamaa, joka vain odottaa sopivaa hetkeä päästä peliin. Ainoana potentiaalisena ongelmana näkisin tietomäärän pursuamisen liian suureksi ja yksityiskohtien rönsyävän liian moniaalle, mutta toistaiseksi tällaista ei ole esiintynyt. Monilla on tosi tyylikkäästi esim. pidemmät historiapätkät ja raportit omina siisteinä alasivuinaan.

Miltä wikin käyttäminen on vaikuttanut pelaajan näkökulmasta? Kaikenlaisia ajatuksia olisi kiva kuulla.

Kertauksena vielä, että jatkossa pelisuunnittelu toimii wikin pohjalta. Jos pelaajalla ei ole wikisivua tai siellä ei ole sisältöä, ollaan pelkästään muistikuvien varassa eikä näin ollen voida luoda peliinkään erityisemmin sisältöä. Jos et ole vielä tehnyt wikisivua niin teethän sen mahdollisimman pian, jotta hahmo saadaan mukaan juoniverkostoihin! Älä epäröi kysyä jos wikitekniikassa on jotain häikkää tai muuten epäselvää.

13
Dec

Mietteitä valokuvauksesta!

   Kirjoittanut: Pelaaja   Kokemuksia, Yleistä

Toinen valokuvattu peli takana (kolmas, jos Sysikuun keikka lasketaan). Tästäkin (9.) pelistä tulossa muutama omasta mielestäni hyvä kuva nettiin. Muissa larpeissa tullut toki kuvattua ennen ja jälkeen hahmoja, mutta tämä on ensimmäinen pelisarja, jossa teen valokuvausta off-gamena larpin tiimellyksessä. Muutamia mielenkiintoisia huomioita matkan varrelta:

Istun kahvilassa ja kuuntelen keskustelua. Puhe vaikuttaa hieman yksinkertaistetulta ja välillä puhuja ylisävyttää sanansa kuulijan tulkittaviksi. Vilkuilen keskustelijoita, kukaan heistä ei kuitenkaan välitä minusta. Vaihdan kameraan objektiivin, säädän hetken ja otan kuvan, toisenkin. Vieläkään ketään ei kiinnosta. Jatkan kännykkäni selaamista ja vasta juuri ennen kuin he ovat lähdössä puen päälleni, laitan repun selkääni, otan kameran käteen ja kävelen heidän edelleen.

Syksyllä kuvasin hörhöryhmää kaupungilla. Kaatosade oli mukava lisäelementti kuviin ja stalkkauskuvat sopivat hyvin tilanteeseen, jossa kuvasin stalkkaajia :) Aina välillä yritin ennakoida tilanteita ja kadotin hörhöt, mutta ei mennyt kovinkaan kauaa kun sain silmiini jonkun pelaajista ja pääsin takaisin kartalle. Kuulemma pelaajat olivat tehneet samaa, eli yrittäneet löytää minut ja tulkita sitten hörhöjen liikkeitä.

Neonhämärää on todella mukava kuvata. Pidän ihmisten kuvaamisesta, mutta harvoin kaupungilla pystyy kuvata ihmisiä niin ettei itselle tulisi mieleen onko kuvaus moraalisesti oikein. Hahmoja se ei kuitenkaan ole näyttänyt haittaavan ja pidän siitä tunteesta, kun näytän olevan tilanteissa heille vain ilmaa. Hiljaisuus toki myös aiheuttaa sen, että jatkoilla tekisi mieli puhua kaikkien kanssa, kun koko päivän on ollut vain hiljaa. Viime pelin (9.) pikkujoulut olivat hieno kokemus mykkyydestä. Näkymättömyyden yksi hyöty on se, että voi periaatteessa ilveillä ja revetä sisäisesti tilanteissa, joissa in-gamena sitä ei todellakaan katsottaisi hyvällä. Valaiden ja hevosten kanssa vehtaamisesta itselle tuli mieleen kysyä: “Onko kukaan koettanut peikkoa?” Jos tämän olisi tehnyt in-gamessa, olisi se luultavasti ollut harkittu itsemurha, ainakin kun satuin istumaan parin peikon välittömässä läheisyydessä.

Vaikka kuvista saan toki itsekin paljon irti, teen kuvaamista myös siksi, että pelaajat ja heidän hahmonsa saisivat kuvia ja pystyisivät niiden kautta fiilistelemään tilanteita läpi. Aina kuvat eivät ole teknisesti parasta laatua, mutta larppivalokuvauksessa informaatioarvo on mielestäni tärkeämpi. Pelinjohtokin toivottavasti saa kohtauksista enemmän irti, kun näkee millaisella ilmeellä hahmo on kohdannut kyseisen tilanteen. 8. pelin jälkeen tajusin miten paljon enemmän tietoa minulla on pelistä kuin pelinjohtajilla. Toki he saavat lopulta peliraportit, mutta minulla on kuitenkin jo pelin tiimellyksessä ne punaiset langat käsissä odottamassa sitomista. Enää tarvisi päästä kuuloetäisyydelle.

Tulevaisuudesta: Kokemukset muutamasta pelistä ovat olleet sen verran hyviä, että mielelläni kuvaan jatkossakin pelejä ja koetan ehkä jossain vaiheessa in-game -valokuvaajan roolia, aika näyttää. Uusimpia ideoita on kerätä pelaajien yhteystietoja viestien välittämiseen pelin aikana. Kuvaaminen helpottuu paljon, jos saan tekstiviestin, jossa kerrotaan tapaamispaikan muuttuneen tai esimerkiksi baarista lähdön tapahtuvan kovin pian ja siirtyminenkin on speksattu jotenkin.

-Tuomas/valokuvaaja

19
Sep

Kiitokset kasipelistä!

   Kirjoittanut: Pelaaja   Yleistä

Kiitokset taas kerran pelinjohdolle ja avustajille! Itselläni oli aivan ässä peli, toimintaa riitti ihan loppumetreille saakka ja itse asiassa ylikin. Kahdeksas peli oli musta ihanalla tavalla arkinen (hahmojen “arki” nyt tietysti ollen mitä on), hyvää vastapainoa eeppiselle juhannuspelille.

Erityisesti tahdon hehkuttaa Einon pelin aluksi vetämiä itsepuolustustreenejä. Treenisalilla oli aivan autenttinen tunnelma ja harjoituksen intensiteetti oli mitoitettu ihan nappiin. Ja muut treenarit, <3!

Laura/Kata

25
Aug

Neonfacebookin ilot

   Kirjoittanut: Pelaaja   Hahmonluonti, Käytäntöjä, Yleistä

Facebookin avulla pelaaminen on jäänyt itse kullakin vähän vähemmälle alkuinnostuksen jälkeen. Jotkut olivat ihailtavan aktiivisia ennen kesäkuuta, mutta jäivät vähän vaille vastakaikua – allekirjoittaneella ei ainakaan käynyt pienessä päässäkään, että joku neon-fb on olemassa.

Facebook-pelaamisen unohtuminen on tosi sääli, koska sen avulla hahmot ja neonmaailma on voineet olla jotain muuta kuin paperinohut muistikuva, joka virkoaa jostain takaraivosta viikkoa ennen peliä tai ehkä jonkun massiivisen meilipelin yhteydessä. Neonhämäränhän piti olla “se toinen todellisuus”, jossa voi elää vähän koko ajan, ja “Fese” siihen loistotyökalu. Onneksi tilanne on helposti korjattavissa!

Facebook-pelaaminen tuntuu/on varmaan (lähes) kaikille selvää pässinlihaa, mutta koska ainakin multa asia oli päässyt kovasti katveeseen, päätin kerätä tähän vähän ajatuksia aiheesta; hyviä puolia, käytännön toteutukseen liittyviä juttuja ja mutkuntorjuntalistan.

 
Facebook-pelin mahtavat hyödyt:

  • Helpottaa yhteydenpitoa ja kuulumisten ajankohtaista kertomista. Sitä vartenhan koko aparaatti on luotu… Peli tuntuu kovasti satunnaiselta, kun nähdään muka niin harvoin, ja yhteydenpito aina välillä jää.

    Let’s face it: mulla ainakin on fb:ssa ihan tässä oikeassakin elämässä useita sellaisia kavereita, joita tapaan suunnilleen yhtä usein kuin pelissä hahmoja. Monia jopa harvemmin. Yhteydenpito, tai ainakin sellainen kuulumisten perusstalkkaaminen kuitenkin on jatkuvaa.

  • FB:n kautta voi tuoda juonia paremmin esille. Vaikka tarkoitus ei ole varsinaisesti paljastaa meneillään olevia juonia muille pelaajille/hahmoille, pelistä tulee tosi hiljainen, jos kukaan ei koskaan vahingossakaan vihjaa kellekään mistään yhtään mitään. Ikinä. FB:ssa tuollaisen vihjauksen voi tehdä nimenomaan “vahingossa”, jolloin muutkin pääsevät osille. Tai ainakin näkyy, että hei, tuolla tapahtuu.
    “Lounas huomenna 11:30? Katotaan se toimeksianto, meni vähän … uusiksi.”
  • FB:n avulla voi hyvin mallintaa “normaalia” elämää. Etenkin jos ei itse aktiivisesti ole mukana osallistumassa ja järjestämässä pikkupelejä – ja usein siinäkin tapauksessa – todellisuus on se, että pelaajat tapaavat paaaaaaaljon harvemmin kuin hahmot. Välissä kuitenkin hahmoille sattuu ja tapahtuu, ainakin sitä tavallista elämää. FB:n avulla voi tuoda esiin periaatteessa juonien kannalta pieniä asioita, jotka kuitenkin auttavat pitämään hahmot elävänä myös muiden pelaajien mielessä.
    “Hyvät kemut perjantaina, otetaanko uusiks ensi vkl?” “Tapan vielä ton kapputsiinomasiinan!!”
  • FB mahdollistaa ns. “kevyen” pelaamisen, myös hahmojen välillä. Meiliin pitää aina kuitenkin erikseen *ruveta*, ja jos joku ei ole jo tehnyt aloitetta, kynnys on ainakin kolme kertaa korkeampi. Mikä näkyy pelinjohdon meilitilastoissa.

    FB ei vaadi välttämättä edes minuuttia, mutta ylläpidettynä saattaa hyvinkin korvata “hahmojen kuulumisia”-meilin, joka tyypillisesti kiertää ennen peliä. Tai ainakin sitten voi copy-pasteta tilinsä/postauksensa meiliin, siinä minuutissa. :D Ja kun “mitä hahmo tekee pelissä” juonien deadline tulee lähelle (n. 2vkoa ennen peliä se taitaa olla), ei tarvitse aloittaa tyhjästä. Lisäksi FB:ssä voi lässyttää epämääräisiä, eikä ilmaisusta tarvi olla kovin huolissaan (ks. alempana).

  • FB:ssa saa ilmennettyä – ja stalkattua – hahmosuhteita: <3 !!! </3? "Ei-puhuta-siitä"
  • FB:ssa hahmokin voi etsiä itseään esim. “30 päivää musiikkia” memen avulla ;)
  •  
    Näin helppoa se on!:

  • Avaa ylimääräinen selain (siis sellainen internetzinkatseluohjelma, jos joku on näissä yhtä hyvä kuin minä…eli vaikka firefoxin lisäksi safari tai ie). Sen voi jättää samalla tavalla taustalle auki, kuten se omakin fb on siinä työkoneel… öh, kun tekee jotain muuta. Silloin voi satunnaisesti käydä vilkuilemassa josko hahmonkin uutisvuodossa tapahtuisi jotain jännää.
  • Onko tylsää? Päivititkö juuri oman facebookisi? Tee sama myös hahmon facebookille. Päivitysten suhteen ei kannata olla kovin itsekriittinen, tärkeintä on että niitä tulee. Kaikille on varmaan “tavallisesta” facebookista tuttuja mm. seuraavanlaiset jännittävät kirjallisuuden nobel-ehdokkaat:

    “Myyh, sataa :(“
    “XX juo jo toisen kupin teetä”
    “Se on sitten perjantai.”

    Toinen hyvä vaihtoehto on käydä “tykkäilemässä” muiden päivityksiä, tai mikä parasta, kommentoida niitä. Sisältö saattaa olla nolla, mutta merkitys voi olla arvaamattoman suuri.

  • Harkitse, olisiko sittenkin kivempi käydä se mielessä kummitellut “jossain vaiheessa pitäis kyl”-meilikeskustelu hahmojen seinillä? Pääsee kevyemmällä, muut näkevät, että tapahtuu, ja saavat myös kiinni tunnelmista eikä juttuja tarvitse sitten joko kuljettaa peliin asti tai erikseen kuulutella muille. Seinällä voi ilmaista myös vähän abstraktimpia, hahmojen välisiä suhteita kuvaavia asioita, esim.

    * Hahmot X ja Y eivät ole nähneet pitkään aikaan –>; X kommentoi Y:n seinälle: “Howdy, stranger! Missä tyyppi luuraa?”
    * Hahmojen X ja Y suhteet ovat kiristyneet pahasti –>; Y kommentoi X:n seinälle: “Mitä sä tumpelo siellä taas säädät? >:P Pallo haltuun, hei! Häh!”
    (Tän kun olisi itse tajunnut keväällä…)

  • Käytä FB:n sähköpostihälytysjärjestelmää, niin tiedot hahmolle lähetetyistä jutuista tulee heti perille. Samoin voi lähettää toisen hahmon pelaajalle yksityisen viestin tuota kautta: “Hei käy kommentoimassa X:n statusta, niin näkee, että hahmot oli noissa bileissä yhdessä!”
  • Mutkuntorjuntalista:

  • “…mutku mä en keksi mitään!”:
    Kirjoita säästä. Hahmon syömisestä, juomisesta, kuunnellusta biisistä. Kun tyhjän paperin kammo helpottaa, päivitä päivän tapahtumia. Lainaa Lauran aiemmasta “mitä hahmo voisi tehdä”-listasta ideoita. Ne voi laittaa myös aikomuksen tasolla, vaikkeivät koskaan toteutuisi: “Meitsi perustaa kirjakerhon! Perustanperustan! Ja sit sinne huolitaan vain ruotsinkielistä feministikirjallisuutta!”
  • “…mutku mun hahmolla ei oo sivua, se on vain meta!”
    Yllättävän monia asioita voi muuntaa metamuotoon. Esim.
    np: bändi – musiikki —>; “[m] X luukuttaa europoppia. Jo kolmatta tuntia”
    Jo viides kuppi kahvia –>; “[m] X on vetänyt taas ihan liikaa sokerikahvia, ja on rasittava adhd”

    Näitä voi myös kommentoida:
    “[m] Y päättää varmuudeksi piilottaa Makkaran espressovarastot”
    “[m] X on selvästi masentuneen oloinen”“[m] Y tuo tavatessaan X:lle 2 kiloa suklaata”

  • “…mutku mun hahmolla on superangstitraumaattinen Hyper-Juoni-Episodi kesken, eikä vielä tiedä miten siinä käy!”
    No sehän voi olla. Hahmo voi olla myös matkalla. Mutta kumpikaan tilanne tuskin jatkuu ikuisesti, ja ellei nyt ole loppuelämäänsä koomassa, muumioituna JA piilotettuna Egyptiin, hahmo saattaa kesken pitkän juonenkin olla sen verran mestoilla, että ainakin tuollaisen vähän tyhjemmän tai huonommin avautuvan päivityksen voi laittaa, ja hahmo pysyy tuoreena muiden mielessä.

    Esim: “Aaaaargh” voi viitata kamalaan, meneillä olevaan juoneen – tai yhtä hyvin kastuneeseen sukkaan muutenkin nihkeänä päivänä. Ja jälkikäteen KUN muut on käyneet tuota ihmettelemässä, voi sitten päivittää statustaan kommentoiden, että kummasta oli kyse.

  • Tilannetta tukee se, että menneisyyteenhän ei uusia juonenaloituksia saa sijoittaa, eli jollei jotain ole meneillään jo, Mitään Ei Ole Meneillään – ja statuksen voi hyvin päivittää. (Ja saahan sen sieltä pois, jos oikein metsään menee).
     

  • “…mutku ei sitä muista ja jaksa ja on kaikkea ja…”
    Palaa kohtaan “Näin helppoa se on”. :)
  • “…mutku ei siellä kukaan reagoi mihinkään”. <— TÄHÄN varmaan on odotettavissa lähiaikoina muutos, eikös niin? ;)

     
    Odotan sinua FB:ssa,
    Nina / Karra

    Disclaimer: En ole Facebookissa töissä, enkä varsinaisesti pidä sitä yleisesti ottaen kovinkaan nerokkaana tai hyvänä aparaattina. Tähän juttuun se vain olisi mielestäni erittäin toimiva.

  • 20
    Jun

    Kiitokset seitsemännestä pelistä

       Kirjoittanut: Pelaaja   Kokemuksia, Yleistä

    Olipas se hieno kokemus!

    Olin alkuun melko skeptinen pelin suhteen. Kaupungissa pelatessa on helppo larpata peikkoa. Erilaisia metatietoja ja ennakointeja voi käyttää luomaan kuvaa terävistä aisteista ja fyysistä voimaa ja kestävyyttä voi huijata eteenpäin pienin nykäyksin. Metsässä peikkojen pitäisi olla vielä ylivertaisempia ihmisiin verrattuna. Siellä kuitenkin lähes kaikki huijauskeinot viedään pois. On liukasta ja hämärää, ääniä ei ole niin paljon, että kuulon kanssa voisi vedota liikenteen meluun ja matkat ovat niin pitkiä, että ihmisille uskomatonta etenemistahtia on mahdoton pitää päällä. Tähän lisättiin vielä uhka 12 asteisesta kaatosateesta, niin epäilyt pelin toimivuuden suhteen olivat sekä aiheellisia että yllättäen myös turhia.

    Sää ei varsinaisesti suosinut, mutta lämpötila pysyi jatkuvasti sen verran korkealla, ettei kosteus niin paljoa haitannut. Aika märkiä toki oltiin, mutta tällä kertaa se loi – ainakin minulle – vain lisää tunnelmaa. Metsä taas oli pelin sisällä niin tuittuileva, että mihinkään aisteihin ei voinut luottaa ja sai ihan rauhassa kuulla omiaan. Ja tilaisuuksia fyysisten erojen näkymiselle ei niitäkään juuri tullut.

    Kaikille avustajille ihan valtavasti kiitoksia!

    Uskomattomia suorituksia monessa kohtaa. Bändärityttö Taru alkaa aiheuttaa jo ilmesymisillään melkein off-game päänsärkyä. Metsän henget olivat hienoja jo heti taipaleen alkuvaiheilla houkuttelevine naksutuksineen ja lopun parveilu oli vaan puhdesta parhautta! Vesihenget olivat vaan ihan hulluja. Kellua nyt tähän aikaan vuodesta järvessä joku 40 minuuttia eteerisesti lilluen. Nostan hattua ja kiitän. Olin odottanut ehkä yhtä tai kahta vesihenkeä ja teidän määrä teki kohtauksesta todella hienon. Ja vielä kiitos Kuokille hienoista äänimaisemista. Toitte upeaa tuntua eloon heränneestä metsästä ja järvestä. Kaikujen ja oikeiden lintujen kanssa fiilis oli, kuin ympäröivässä metsässä olisi laulanut ja huttanut kymmeniä henkiä.

    Kiitos myös kanssapelaajille!

    Oli mahtavaa jälleen kerran! Tästä saadaan vielä mielenkiintoisia keskusteluja.

    Ja lopuksi suurkiitos pelinjohdolle!

    Olette kirjoittaneet jälleen kerran hienon pelin ja nähneet ihan uskomattoman vaivan haaliessanne kaikki avustajat kasaan ja sumpliessanne logistiikan niin, että saitte ilmeisen monta kohtausta hoidettua samalla samoilla avustajilla. Kiitos myös näistä mahtavista seisauksen ilmioistä. Ja vielä hatunnosto siitä, että lähditte toteuttamaan noin isoja kohtauksia noin hankaliin ja sääriippuvaisiin paikkoihin. Riskiotto kannatti!

    Tästä on taas hyvä jatkaa.

    -Pekka/Jado-

    14
    Mar

    Kiitokset kutospelistä!

       Kirjoittanut: Pelaaja   Uncategorized

    Aah, olipa taas energinen ja hieno pelikokemus. Kiitokset pelinjohdolle ja muille pelaajille!

    Erityiskiitokset myös avustajille! Tässä pelissä heidän merkityksensä pelin rikastamisessa kyllä korostui entisestään. Kaikki ne avustajat, joihin pelissä törmäsin, olivat aivan uskomattoman taitavia ja päteviä. <3

    (Jos nyt saisi vielä Tuunaa tavis -tehotiimin ja Takatukka-Even kohtaamaan, se olisi kyllä epäilemättä vuosisadan kamppailu.)