Sivukartta

Ura tuhkana
”Koskenneito eli ja kuoli kirkkaalla liekillä”

Helsingin sanomat 30.3.2008

Kalevalanpäivänä Koskenneidolla oli syytä juhlaan: tuore toinen levy Tulivasama oli kiidättämässä bändiä niin Suomen listakärkeen kuin Euroopan areenoille. Yhtyettä kiiteltiin 2000-luvun kirkkaimmaksi kansanmusiikkitähdeksi. Kuukautta myöhemmin yhtyeen manageri ja basisti Anssi Hytti istuu synkkänä studionsa sohvalla. On tullut aika antaa se viimeinen haastattelu.

Narkkarivelhon tuhoisa tuliloitsu

Kalevalanpäivän täpötäysi Tavastia-klubi villitsee Koskenneidon antamaan kaikkensa. Kun päästään tuoreen levyn nimikkobiisiin Tulivasamaan, tunnelma on tihentynyt lähes transsiksi. Anssi Hytti näyttää yhtyvän bassoonsa ja Milla Koskela loitsuaa kuin esiaikojen sokea tietäjä: ”Tuiskauta tulisoronen kolmella kokonsulalla!” Show-velho Kristian Lehtonen loihtii valtavan, kolmihaaraisen salaman suoraan klubin kattoon. Eturivin hurmio muuttuu paniikiksi, kun katosta alkaa sataa kipinöitä. Hetkessä Tavastiasta on tullut tulihelvetti.

- Se oli elämäni karmeimpia kokemuksia, Hytti muistelee. – Ihme, ettei kukaan kuollut. Eikä tässä tosiaan voi ylpeillä sillä, että soitti bändissä, joka poltti Tavastian paskaksi.

Överiksi yltynyt pyroshow on saanut selityksensä. Media on mässäillyt Lehtosen huumesekoiluilla. Katastrofi-iltana miehen tajunta oli liiankin laajentunut.

- Kyllä tästä taustasta bändissä tiedettiin, Hytti myöntää. - Mutta Kristian hoiti hommansa ja oli tosi luova jätkä. Ei me kukaan arvattu, että se voisi mennä näin pitkälle. Oltaisiin tietysti puututtu siihen muuten. Siinä olisi voinut kuolla satoja ihmisiä.

Se ilta oli viimeinen

Valtavia vahinkoja kärsinyt Tavastia-klubi on saatu kuukaudessa entiselleen, mutta Koskenneito ei tuhkasta nouse.

- Tämän bändin ura on lopussa, Hytti toteaa synkästi. – Viime kädessä se on Millan päätös. Milla tämän aikanaan synnytti ja on nyt ilmoittanut, että ei jatka missään nimessä.

Koskenneidon kuolemaa on jo ehditty surra musiikkipiireissä. Mikä yhtyeessä oli uniikkia ex-basistin silmin?

- Meillä oli tosi vahva ryhmä ja päätettiin sulattaa rohkeasti erilaiset ideat yhteen. Aura ja Maija oli kiinni kansanmusiikkiperinteessä, Kristian toi siihen villit koneideansa ja kaiken ytimessä oli Millan mielettömän vahvat lyriikat ja esiintyminen.

Mitä Anssi Hytti jää kaipaamaan?

- Tunnetta, mies myöntää. - Milla pystyi pistämään likoon tosi rajuja tunteita olematta korni. Se sytytti meidät kaikki. Koskenneito eli ja kuoli kirkkaalla liekillä.

Koskenneito

Perustettu vuonna 2005
Jäsenet: Milla Koskela (laulu), Aura Varis (Kantele), Maija Rimpilä (avainviulu, jouhikko) Anssi Hytti (kontrabasso), Kristian Lehtonen (koneet)
Levyt: Koskenneito (2006) ja Tulivasama (2008)

”Yleisöä katsoessa ei tiedä, ollaanko tässä Kaustisilla, raveissa vai runopiirissä.” (HS 13.7.2006)

”Enää Lordi ei ole ainoa, joka voi ylpeillä lavashowllaan: Lehtosen pyrotekniikka on komeaa katsottavaa.” (IS 25.8.2007)

”Koskenneito yhdistelee rohkeasti koneita kansanmusiikkiin ja onnistuu välttämään niin yksinkertaistukset kuin kikkailunkin.” (Rumba 1/2008)

”Koskelan lyriikoissa tammi tarinoi ja nainen viettää lemmenyötä myrskyn hengen kanssa. Se, mikä luettuna näyttää kornilta romantiikalta, vie laulettuna jalat alta.” (HS 2.2.2008)

[RH]