Vermon tapahtumien seurauksena Ihmisten ja peikkojen suhteet kiristyvät kevään mittaan

Helmikuun alkupäivinä lehdet uutisoivat Vermon raviradan parkkipaikalla sattuneesta tappelusta, jossa joukko ihmisiä joutui peikkojen pahoinpitelemäksi. Torstaina 5. helmikuuta neljä tappeluun osallistunutta peikkoa vangitaan epäiltynä törkeästä pahoinpitelystä tai tapon yrityksestä. Suurin osa pahoinpidellyistä on edelleen sairaalassa, yksi tehohoidossa kriittisessä tilassa.

Samaan aikaan internetissä alkaa levitä kolme videopätkää, joiden arvellaan olevan Vermossa sattuneesta tappelusta. Kestää useita päiviä, ennen kuin videot poistetaan YouTubesta. Sinä aikana ne ehtivät kuitenkin tallentua lukemattomien netinkäyttäjien koneille.

Tammikuussa rasistista videomateriaalia netissä levittäneelle neljälle miehelle luetaan tuomioita pahoinpitelystä, vapaudenriistosta ja kansanryhmää vastaan kiihottamisesta helmikuun lopulla. Yksi miehistä saa ehdottoman vankeusrangaistuksen.

Uusimmat videopätkät aiheuttavat ensimmäiseksi runsaasti keskustelua keskustelupalstoilla, viestipalstoilla, kahvipöydissä ja kaupan kassoilla. Suurimmaksi osaksi suhtautuminen on hyvin kielteistä.

*******************************************************************

Keskustelua Suomi24.fi:n sivustolla

PEIKKOVIDEO
Kirjoittanut: mikä on sisältö 5.2.2009 klo 14.13

Jotain videoita on kuulemma liikkunut netissä mut ne on jo poistettu youtubesta, onko joku nähnyt mitä niissä on?

> PEIKKOVIDEO
Kirjoittanut: suomalainen 5.2.2009 klo 14.38

Niissä on joukko peikkoja jotka hakkaa ihmisiä maahan ja uhoaa että seuraavalla kerralla me tapetaan teidät kaikki. Mä sain ne videot talteen tubesta, poliisi varmaan poistaa niitä sitä mukaa kun niitä jossain levittää.

>> PEIKKOVIDEO
Kirjoittanut: tietävä 5.2.2009 klo 13.02

Älä jaksa suomalainen, ei Youtubesta voi kopioida videoita omalle koneelle

>>> PEIKKOVIDEO
Kirjoittanut: suomalainen 5.2.2009 klo 13.12

Herätys, googletapa youtube ja download niin näet että voiko kopioida.

> PEIKKOVIDEO
Kirjoittanut: sami 5.2.2009 klo 15.20

Siellä netissä oli siis kolme videopätkää, joista ensimmäisessä oli se tappelu. Siinä kuului vaan kovaa huutoa ja näkyi miten tyypit mätti toisia maahan. Sitten oli toinen video, jossa sen yhden bändin nokkamies (tosi hyvin muuten tunnistaa) huutaa kovaan ääneen jotain että jos te käytte joukolla meitä vastaan niin me tullaan joukolla teitä vastaan. Sit kolmannessa ne peikot potki yhtä joka makas maassa. Ja autojen ikkunoita lyötiin paskaksi. Oli muuten pahan näköstä. Ei mitään kontrollia.

>> PEIKKOVIDEO
Kirjoittanut: dändi 6.2.2009 klo 9.09

Vitun tyhmää jätkät panee nettiin videoita joissa niitä hakataan turpaan! Onks toi joku peikko reality teevee?

> PEIKKOVIDEO
Kirjoittanut: ihminen vain 6.2.2009 klo 10.17

Mitähän ton videon taustalla on, niitä on varmaan ärsytetty jotenkin et ne on hyökänneet. Ne peikot joita mä tiedän on ihan rauhallisia tyyppejä. Tästä on noussut nyt vaan tällanen kauhea kohu. Olihan se toinenkin video jossa ne ihmiset hakkas sen yhden peikon, porukalla yhden kimpussa. Ei sekään nättiä ollut. Ehkä ne kosti. :(

>> PEIKKOVIDEO
Kirjoittanut: terkki 6.2.2009 klo 11.51

Ai että päätä pitäis silittää ja puhallella haavoihin? Tää on tätä samaa, otetaan vaan näitä raiskaajapakolaisia tänne ja annetaan niille pesäpaikat ja maksetaan niiden suurperheet, ja jos joku paha veronmaksaja kiusaa peikkoa niin hyi että pitäis hävetä, sehän vaan toteutti sen luontoa! Ettekö tajua, ne on petoja jotka kynsäsee pään irti jos sille tuulelle sattuu! Ei terve ihminen käy kenenkään kimppuun vaikka sitä vähän ärsyttäis.

>> PEIKKOVIDEO
Kirjoittanut: lumimies 6.2.2009 klo 12.47

Se oli mun tuttu joka oli siinä tappelussa, ja nyt se on sairaalassa ihan paskana. Ne peikot käytti jotain lapioita ja kirveitä siellä, ja se yks oli raadeltu kuulemma, kaulasta. En mä ennen edes tajunnut että tollasta vois tapahtua, ne on ihan oikeesti jotain eläimiä. Tää kostetaan, varmana kostetaan.

>> PEIKKOVIDEO
Kirjoittanut: saunan takaa 6.2.2009 klo 15.14

Kommentti poistettu ylläpidon toimesta.

*******************************************************************

Helsingin Sanomien keskustelua uutisesta Tappeluvideo puhuttaa Youtubessa

Suvaitsevaisuuden seuraukset
kylmä herätys | 6.2.2009 17.43

Monikulttuurisuudessa ajatuksena ei ole mitään vikaa, sehän olis kaunista jos täällä eläis suomalaiset, somalit, peikot, afrikkalaiset ja muut nätisti rinnakkain. Se vaan on utopia. Jos suomalainen yhteiskunta mukautuu jokaisen tänne tulevan etnisen ryhmän tapoihin niin siitä on seurauksena kaaos eikä joku harmoninen kulttuurivaihto. Suomalaisten viranomaisten pitää puuttua ongelmiin heti kun niitä näkyy eikä luottaa siihen että kyllä ne sopeutuu. Tarvitaan enemmän resursseja koulutukseen ja se pitää saada kaikkien ulottuville. Eristäytymisestä seuraa vaan se, että on pieniä klikkejä yhteiskunnan sisällä, ne ei kommunikoi keskenään eikä valtaväestön kanssa ja konfliktin tullessa on tulos tämä.

Pintaa syvemmältä
AnteroVipunen | 6.2.2009 18.32

Pidetään nyt kuitenkin mielessä se, että peikot ovat alkuperäisiä suomalaisia siinä missä me ihmisetkin. Ei kyse ole mistään modernista maahanmuutto- tai pakolaisilmiöstä, vaan Suomen alkuperäiskansasta. Nykyään ihmiset käyttäytyvät omassa maassaan kuin öykkäröivät siirtomaaherrat ja varmaan sulkisivat peikot reservaatteihin jos voisivat. Mihin on kadonnut ylpeys meidän kaikkien yhteisistä juurista, niistä mitkä tekee meistä kaikista niin ihmisistä kuin peikoista suomalaisia? Suomen leijonaa kannetaan nykyään kuin eräitä paremmin tunnettuja fasismin symboleita. Tämän maan juuret ovat paljon kansallisvaltiota syvemmällä. Häpeäksi tämä nykyinen rasistinen ahdasmielisyys.

Entä ihmisarvo
metsämies | 6.2.2009 18.02

Lopettakaa raiskaamasta niitä rusakoita, eikö niilläkin ole ihmisarvo niin kuin muilla metsän eläimillä näköjään pitäisi olla!

Verorahat suomalaisten käyttöön
kyllästynyt | 6.2.2009 18.11

Tää on sitä vihreiden paskapuhetta, antaa kaikkien tulla ja otetaan vielä vähän lisää että saadaan työvoimaa. Ensisijaisesti verorahat pitää käyttää suomalaisten yhteiskunnan hyväksi, ei voi sanoa että meillä olis asiat valmiiksi hyvin. Lapsiperheiden, vanhusten, ja sairaiden tukemiseen saa upottaa aikamoiset määrät rahaa ennen, kuin on moraalisesti varaa ruveta hyysäämään kaiken maailman etnikkoja. Ei se Halla-aho taida ihan väärässä olla.

Leijona?
tirehtööri | 6.2.2009 18.32

Kuule Antero, jos peikko hakkaa sulta keuhkot kasaan ja pari luuta poikki niin lohduttaako sua että ne on jotain alkuperäiskansaa? Eikö alkuperäiskansat ole tunnettuja juuri siitä, että niiden alkukantaisia kulttuureja suurella mielenkiinnolla tutkitaan? Alkukantainen ei ole sivistynyt eikä pitkälle kehittynyt. Metsässä metsän lait, kaupungissa kaupungin.

Relasti vaan
Kilu | 6.2.2009 19.54

Mitä jos otettaisiin kaikki ihan vaan rennosti. Ei se oikeasti ole keltään pois jos täällä on muunkin värisiä ihmisiä tai peikkoja tai mitä vaan. Kyllä ne hommansa hoitaa ihan siinä missä kuka tahansa muukin kunhan annetaan vaan mahdollisuus. Jos jengi käyttäis ton saman enerkian mikä menee tohon vihan pitoon vaikka perheensä tai ystäviensä kanssa niin kaikki olisi onnellisempia. Ottakaa relasti vaan, elämä on ihan liian lyhyt katkeraan vihan pitoon.

Ylivoima täytyy hallita
Suvi-Maria Koskela | 6.2.2009 21:45

Minusta vaikuttaa viimeaikaisien tapahtumien pohjalta siltä että jotkut peikot ja ilmeisesti jotkut ihmisetkin ovat unohtaneet että tässä maassa on kaikille samat lait ja rangaistukset kulmahampaiden koosta tai karvoituksen määrästä riippumatta. En siedä valkonyrkkien vähemmistövastaista toimintaa, mutta ei olisi mikään ihme jos jotkut joidenkin peikkojen uhkaavan käytöksen ja ulkonäön takia saisivat vahvistusta ennakkoluuloilleen ja alkaisivat ajatella että peikot eivät ole juuri eläintä parempia, niin kuin ennen ajateltiin. Olisi parempi jos peikkoyhteisöjen jäsenet tajuaisivat että on heidän itsensäkin kannalta parasta yrittää sopeutua ympäröivään yhteiskuntaan parhaansa mukaan niin että väkivalta ei pääsisi eskaloitumaan hallitsemattomiin mittasuhteisiin. Olen työssäni sairaalassa hoitanut monenlaisia traumapotilaita ja täytyy sanoa että vaikka sitä on kaikenlaiseen joutunut tottumaan, sitä on aina paha katsoa ylivoimaisella voimalla heikommalle aiheutettuja vammoja. Peikkojen fyysinen ylivoima on suurimpaan osaan ihmisistä verrattuna ilmeinen. Oli sitten kellä tahansa henkilöllä poikkeuksellisia lahjoja tai kykyjä, sitä voisi toivoa että heillä olisi järkeä käyttää niitä heikompien suojelemiseen ja puolustamiseen tai koko yhteisön hyväksi, sen sijaan että yrittäisivät vain pönkittää omaa asemaansa toisten kustannuksella aiheuttaen samaan aikaan harmia ja vahinkoa kaikille.

Ymmärtäjää riittää
En silitä päätä | 6.2.2009 22.23

Aina sama juttu kyllä ymmärtäjää riittää näille rikoksen tekijöille ja niitä hyysätään ja uhrit jää ilman mitään tukea. Tälläkin rikoksella oli uhreja! Minkälaisia korvauksia he on he saa ja kuka ne maksaa, valtiokonttoristako on vaadittava omia oikeuksiaan.

*******************************************************************

Maaliskuun alussa Vermon joukkotappelusta jaetaan tuomiot. Käräjäoikeuden ratkaisua kiitellään, mutta monet pitävät sitä liian heppoisena rangaistuksena.

Kevään 2009 aikana yleinen mielipide peikoista muuttuu kielteisempään suuntaan. Syrjintä ja häirintä peikkoja kohtaan lisääntyy ja heihin kohdistuu entistä enemmän rasistista väkivaltaa. Helmi- ja maaliskuussa lehdistö nostaa pahoinpidellyt nuoret miehet jonkinlaisiksi marttyyreiksi, joita kuvataan sairaalasängyllä omaisten ympäröimänä ja joiden avoimet tilitykset "verilöylyn" tapahtumista myyvät kuin häkä. Pääkaupunkiseudun peikkoedustaja Aava Sarajas on mukana useassa keskustelussa ja häneltä pyydetään lausuntoja, mutta niillä ei vaikuta olevan painoarvoa. Eräässä televisiohaastattelussa haastattelija johdattaa keskustelun niin abstraktille tasolle, ettei Sarajas selviydy siitä vaan vaikuttaa vain hupsulta vanhalta peikkonaiselta.

Peikkojen vuokraamia asuntoja irtisanotaan, jotkut menettävät työnsä. Kouluihin vaaditaan erityistä valvontaa peikkolasten varalta, asian puolesta kerätään adresseja. Peikoista vaaditaan henkilörekistereitä Niillä alueilla, joilla asuu paljon peikkoja, järjestetään katupartioita valvomaan turvallisuutta. Tiettävästi partiot eivät kohtaa muita ongelmia kuin tavanomaiset juopottelevat nuorisojengit, jotka ovat kaikki ihmisiä.

Pieni vähemmistö puolustaa peikkoja. He muistavat yhä vuodenvaihteessa levinneen peikonhakkausvideon ja ymmärtävät tilanteen peikkojen kannalta. He eivät myönnä hyväksyvänsä tapahtunutta mutta suhteuttavat sen laajempaa taustaa vasten: jatkuva syrjintä, eristyneisyys ja avoimet hyökkäykset eivät voi pidemmällä tähtäimellä johtaa mihinkään hyvään.

Peikkoyksilöitä ja kokonaisia perheitä muuttaa pois. Kukaan ei tiedä, minne he siirtyvät.