Ihmisburgeri kaikilla mausteilla ja muita urbaaneja legendoja peikoista

Aino Fransman-Mäkimaa & Hjalmar Mäkimaa, Turun yliopisto 1999, ote teoksesta:

(...)

Jokainen on kuullut jutun haamuliftarista tai ihmissyöjäpeikosta marketissa. Näitä tarinoita kerrotaan firmojen saunailloissa ja rippileirien nuotiolla. Urbaanit legendat eli kaupunkitarinat ovat yhteisen kulttuurimme tärkeitä, vaikkakin yleensä huomaamattomia rakennuspalikoita. Ne eivät ole kansalliskirjallisuutta eivätkä runonlausuntaa, vaan pala sitä arkista todellisuutta, jonka me kaikki jaamme. Nyttemmin kaupunkitarinoiden tutkimus on hyväksytty osaksi kansanperinteen tutkimusta. Tahdomme tässä tutkimuksessamme tehdä tunnetuksi myös aiemmin kokoamatonta suullista kansanperinnettä: tämä on "peikkojuttujen" kokoelma.

Leea Virtasen kuuluisista kaupunkitarinakokoelmista Varastettu isoäiti ja Apua! Maksa ryömii! peikkotarinat oli kokonaan jätetty pois. Kirjojen ilmestymisvuosina, 80-90 -luvuilla päätös oli ajan peikkojen suhteen tulenaran ilmapiirin huomioonottaen ehkä poliittisesti viisas. Silti nämä kokoelmista pois jätetyt peikkotarinat kuten muukin suullinen perimätieto heijastelevat kuvaavasti ajan pelkoja ja ennakkoluuloja. Virtasen omissa teoksissaan esittämät kaupunkitarinoiden kokoamisen perustelut ja niiden merkitys kulttuurillemme pätevät myös "peikkojuttujen" suhteen. Sen tähden toivomme tämän kokoelmamme valaisevan sitä pelon ja ehkä jopa sävyttämää kiinnostusta, jota "tavallinen väestö" on aina peikkoja kohtaan tuntenut.

METSIEN SUOJASTA KAUPUNGIN VALOIHIN

Peikkotarinoissa korostuu peikkojen oletettu alkukantaisuus. Kertoja, sivistyneeksi kaupunkilaiseksi peilattu, kertoo kauhistellen vertaisilleen kuulijoille, mitä kummaa on kuullut metsästä kaupunkiin muuttaneiden peikkojen tehneen.

Kaupunkitarinoissa peikot eivät oikein sopeudu lähiönmaailman lakeihin. He pitävät asunnoissan milloin kanitarhaa paisteikseen, milloin susia tai jopa karhua. Näistä "metsänpeto peikkotorpassa" -tarinoista löytyy toisintoja jo 1800-luvulta. Epäilemättä tämä heijastelee vanhaa yhteyttä, joka "metsän väen" tai "Tapion väen" on nähty luonnostaan olevan. Varsinkin karhun läsnäolo luo uhan ja toiseuden tunnetta.

Monet alun perin peikoista kerrotut jutut on sitten myöhemmin siirretty suoraan esimerkiksi somalien tekemiksi. Tarinoille hyvin tyypillinen piirre on tavallisen suomalaisen henkilön äkillinen vierailu naapuriasunnon peikkojen luo. Usein on kyseessä esimerkiksi vesivahinko, joka saa selityksensä esimerkiksi peikkojen tarinan maailmassa itsestäänselvästä tavasta WC:n sijasta virtsata nurkkiin! Näin äärimmäiset tarinat ovat tietenkin vähemmistönä. Useammin esiintyy seuraavanlainen:

"Tää oli joskus kuuskyt-seiskytluvulla, niissä kerrostaloissa mitä Kontulaan silloin rakennettiin. Mun yks frendi oli siellä sillon talkkarina, ja se sit näki tän seuraavan tapauksen. No joo.
Nythän ne on ne talot siellä metriksen takana tosi kämäsiä, mutta silloin ne oli uusinta uutta. No kun oli tätä hajasijoituspolitiikkaa sillon, sitä demarimeininkiä, että pitää saada peikoillekin kunnon asuinolot, niin sinne Kondekaan oli sitten jostain pystymetsästä raijattu jotain mörrimöykkyä jostain Suonenjoen mutkasta tai jostain Jämsästä. No skuttasta kumminkin. Niille oli kumminkin oikein kaupungin puolesta järkätty verovaroilla hienot lukaalit, kolmio keittiöllä ja kaikkea. Kaikki oli uutta, pinnat kiilsi sileinä ja sillain.
No okei, sinne sit kaupungin yhdyshenkilö tuli peikkoperheen kanssa, se esitteli niille sitä niiden tulevaa kotia niinku. No eihän se mennyt hyvin, heti alkuun ne oli ihan ällikällä lyötyijä ne peikot. Eihän ne olleet koskaan nähneetkään rappukäytävää, ja sitä sit ihmeissään kattelivat. Se yhdyshenkilö oli niille kumminkin vaan, että tässä teille hieno uusi pesä! Se kerto talon putkista, asennuksista ja semmosesta. Peikot oli, et ei täs mitään.
Mut sit se välittäjä avas hissinoven, ja auta armias, kun ne peikot päästi pahan elämän! Se oli heino uus hissi, kiiltävää metallia eikä mitään tägejä missään. Mut peikotpa ne alko karjua ja sättiä sitä völittäjää, mökelsivät oikein, että he ei tällaiseen tunkiomestaan jää! Että heitä ei kohdella näin, ei panna häkkiin! Sit ne marssi yksissä tuumin ulos ja teki varmaan kantelun kunnalle tai jotain.
Siin kesti hetken aikaa, ennen kuin se välittäjä tajus, että ei helvetti! Ne peikothan oli kato luullu, että se hissi oli se niiden uus asunto! Siks nostivat älämölön, että tommoseen pakettikopperoonko heitä nyt ollaan panemassa! Eihän ne mistään hisseistä mitään ymmärtäneet, hyvä jos vesivessaa osas käyttää."
-Mies, 52, Helsinki

AINA VALMIINA, HALUSIT TAI ET

Toinen tyypillinen peikkotarinoissa toistuva piirre on peikkojen oletettu seksuaalisuus. Huomattavan yleinen uskomus on peikkomiesten oletettu loputon seksuaalinen kyky ja peikkonaisten yhtäläisen oletettu aggressiivisuus ja kyltymättömyys.

"No Lissu oli siellä Päivystyspolilla silloin, niin hän tämän omin silmin näki. Että sinne tuotiin ambulanssilla joku pariskunta, niin se mies oli peikko ja se nainen oli ihmisnainen. Nainen vuosi verta alapäästään ja oli aika huonossa kunnossa. No se vietiin heti ommeltavaksi. Siinä oli sitten sellaista puhetta, että oliko se peikko raiskannut sen naisen vai mitä. Siihen kutsuttiin poliisitkin sitten. Mutta juuri, kun sitä peikkomiestä oltiin viemässä linnaan, niin se nainen tuli takaisin tolkkuihinsa ja sanoi, että ei se ukko ole mitään tehnyt. Sillä peikkomiehellä oli vaan ollut niin iso kalu, että ei se tavallinen ihmisnainen ollut pystynyt ottamaan sitä sisään, ilman että repesi pahasti! Koska peikoilla on erilainen anatomia tuossa suhteessa nimittäin, ei se ollu osannu varoa."
- Nainen, 37, Lempäälä

Toinen versio samasta tarinasta on synnytysosastolle menehtyvä nainen, joka on tehnyt lapsen peikon kanssa. Tarinan maailmassa naisen elimistö ei kestä synnytyksen aiheuttamaa rasitusta, koska peikon perintötekijät tekevät lapsesta ihmislasta suurikokoisemman. Erään toisinnon mukaan peikkoveristä vauvaa synnyttävälle äidille tehdään keisarinleikkaus, traagisin tuloksin: äidille leikkauksessa annettava ihmisveri onkin peikkovauvalle väärän veriryhmän takia kohtalokasta.

Peikkonaisten ihmismiestä suurempi voimakkuus herättää suurta pelkoa ja kiinnostusta. Yleinen tarinatyyppi onkin "tavallinen mies", joka onnettomuudekseen joutuu kauniin peikkonaisen lumoihin ja joutuu tämän hyväksikäyttämäksi.

"No mun kaveri Pertsa kerto yhestä kaveristaan, mille sattu tää joskus kaheskytluvulla. Se ukko oli nimittäin semmonen naistenmies se, vannonut ettei koskaan hanki lasta ja kaikkea. No kerran se sit mokas pahemman kerran. Se iski yhestä baarista, tuolta Café Metropolista tais olla, sellaisen peikkonaisen, ajatteli olla ennakkoluuloton. Ja nainen oli ihan sivistyneen oloinen, sillain muotitietonen ja kaikkea. Tosi kaunis, sillain mitä peikot voi olla. Aika oudolta se haisi, mut se kundi oli vaan, et eksoottista.
No ne jutteli siinä aikansa kaikkea sivistynyttä, ja sit se peikkonainen äkkiä kutsui sen miehen kotiinsa jatkoille. No, ukko oli onnessaan, että pääsee peikon toosaa testaamaan. No, ne meni taksilla sit sinne peikon kämpille, joku asunto ihan hyvällä alueella. Ihan tavallinen nimikyltti sil oli ovessa, vaikka nimi nyt jotain Tunturikynsi tai mitä näitä peikkonimii nyt on. Se peikko avas ovensa ja käski käymään peremmälle.
Okei, mut kun se mies ihan onnessaan oli astunut olkkarin puolelle, niin äkkiä se nainen loksauttihin sen oven takalukkoon! Ja seiso siinä tientukkeena, et mies ei päässyt siitä ovesta ulos. Ja samalla makkarista tuli viis muuta peikkonaista, semmosia rotevia. Mies oli, että mitä tämä merkitsee? Niin ne peikkonaiset vain naureskeli sille, ja se sanoi, että nytpäs ne haluaakin ihmismiestä ja oikein kunnolla! Ne halusi siltä mieheltä nimittäin lapsen itselleen.
Vasta viikon päästä ne päästi sen miehen sieltä kämpästä pois. Ja oli kundi vanhetunu vanrmaan kymmenen vuotta sinä aikana, hiuksetkin ihan valkeet rasituksesta."
- Mies, 29, Espoo

Nämä tarinat eivät heijastele todellisuutta - yhtäkään kummankaan sukupuolen peikon tekemää raiskausta ei ole todennettu - mutta ne kertovat paljon niistä toiveista ja peloista, joita vieraus kertojissa herättää.

"NE ISKEE HETI JA JUO SUN VERET"

Peikkotarinoiden yleisin piirre on peikon "itsestäänselvä" väkivaltaisuus ja eläimellisyys. Näissä jutuissa peikot nähdään eläimellisinä villi-ihmisinä, joille sivistys on vain ohut pintakerros. Minä hetkenä hyvänsä miellyttävin ja arkipäiväisinkin peikkohenkilö saattaa oletettavasti räjähtää silmittömään raivoon.

Joskus näissä tarinoissa on kuitenkin myös kertojalle selvästi helpotusta tuottava, tietynlaisen silmä-silmästä -henkisen sosiaalisen oikeudenmukaisuuden tunne. Peikko on jutussa sorrettu ja epäoikeudenmukaisesti rangaistu henkilö, joka nousee kostamaan heimolaisensa kokeman epäoikeudenmukaisuuden. Valtaväestön kertoja samaistuu näin peikkoihin, tavallaan hyväksyy näiden koston oikeutettuna.

"Katsos peikoilla on erilainen se niiden kulttuuri, ei niille ihmishenki merkitse mitään. Ja ne on kostonhimoisia! Kerran oli semmoinen juttu, että joskus tuhatkaheksansataaluvulla niin oli joku kartanonisäntä tai semmonen, jolla oli ollut peikko renkinään. Sitä peikkoa oli sit epäilty varkaudesta, ja se kartanonisäntä oli tuominnut sen peikon tapettavaksi. Se ei ollut nimittäin siitä tykännyt, kun se oli jotain naista kattellut se peikko. Eli siis se ei ollut mikään oikee tuomio. Mutta kumminkin sillä isännällä oli ollut tuomiovalta ja peikkoja oli muutenkin epäilty herkästi tohon aikaan, niinpä se oli sit tuomittu kuolemaan. No se peikko tapettiin sit.
Eikä sit mitään, mut sit monta vuotta meni, ihan jonnekin viiskytluvulle asti. Niin sitten yhtäkkiä yhtenä päivänä, kun sen alkuperäisen kartanonisännän lapsenlapsenlaps, semmonen viiskymppinen patu, oikeen pohatta ja siihen aikaan kuuluisa poliitikko, oli joskus iltamyöhällä nuorine vaimoineen kävelemässä pitkin Keskuskatua, niin jostain ihan yllättäen sen kimppuun hyökki lauma peikkoja. Eikä mitään, ne peikot puri siltä mieheltä kurkun auki! Naiselle ne ei tehneet mitään, ne vaan sano näin: "Sata vuotta sitten hänen esi-isänsä murhasi yhden omistamme. Näin me hänelle kostamme!" Nainen pelästyi niin, että sai keskenmenon. Ja se olis ollut sen sukuhaaran ainoa jälkeläinen se laps. Niin se suku sammu.
Niin että peikoilla on pitkä muisti, ne kostaa vuosien päästäkin."
- Mies, 55, Valkeakoski

Useimmiten peikko on kuitenkin vieras ja uhkaava hahmo:

"Tää on ihan tositarina, mä kuulin sen yheltä toisessa koulussa olevalta kaveriltani, jonka kaverille se oli tapahtunut. Tästä ei ollu lehdissä mitään, koska se ois aiheuttanut skandaalin. Se oli sillain, että yhellä yläasteella niillä oli semmonen käytäntö, että kasiluokan oppilaat joutu aina oleen yhden viikon ruokalantätejä avustamassa, semmosta pelleä työelämään tutustumista. No siellä koulussa oli yks niistä ruokalan tantoista olikin peikko. Semmonen roteva nainen, sillä oli ne hampaat ja kaikkea. Kaikki ne koululaiset pelkäs sitä vähän, mutta ei se ikinä ollut mitenkään ilkee tai mitään. Mutta se haisi kummalta ja puhu vähän oudosti, ja jotkut isommat pojat oli huudellu sille jotain rasistista aina kun oli nähneet sen. Ne oli uhkailleet sitä. Reksi oli pitänyt niille puhuttelun, mutta ei se mitään auttanut.
No joo, se tyttö, se joka tän kerto, niin se oli sit määrätty yhden frendinsä kanssa sinne ruokalaan. Ne hämmensi patoja, nosteli ruokia tarjolle ja semmosta. Ruuathan tulee valmiina jostain keskuskeittiöstä tai jostain, ei siellä sillain tehty-tehty ruokaa.
No siel oli hernekeittoo ruokana sinä torstaina, niin se tuli semmosissa isoissa tölkeissä. Se sit kaavittiin isoihin kattiloihin lämpiimään, siihen sekotettiin vettä ja sitä vaaleenpinkkiä lihaa mitä niissä on. Peikko hoiteli sen hernekeittopuolen, se jutteli siinä sille tytölle jotain. 'Tämä on isomummoni resepti, vähän tässä sovellan tätä keskuskeittiön reseptiä', se sano. Lopuksi se peikkonainen otti jääkaapista semmosen valkosen muovikipon, missä ne lihat oli, ja käski sen tytön lisätä ne keittoon. Ne ei olleet ihan sitä tavallista sianlihaa, vaan jotenkin erilaista. Se haisi sen mielestä vähän omituiselta, jotenkin makealta, mutta ei se sit sanonut mitään. Sit se soppa vietiin tarjolle ja jaettiin oppilaille. Kaikki söi hyvällä halulla, myös se tyttö.
Sitten seuraavalla viikolla alko kuulua huhua, että se koulun pahin häirikköpoika, se joka sitä peikkonaistakin oli pahimmin uhkaillut oli kateissa. No, sitä sit etsi poliisitkin ja kaikki. Lopulta koululle tuli suruviesti, sen pojan ruumis löyty jostain lähimetsästä! Se oli jotenkin raadeltu monta viikkoa sitten, siltä oli revitty kaula. Poliisit tulivat siihen tulokseen, että sen täytyi olla susi tai muu villipeto. Pahinta oli, että siltä ruumiilta puuttu molemmat reidet! Ne oli irrotettu aika siististi, kegät ja housut ja loput jaloista oli kyllä jätetty sinne muun ruumiin luo.
Kun reksi kerto tän aamunavauksessa kaikille, se tyttö joka oli ollut sillon ruokalassa näki, kuinka se ruokalantäti iski sille silmää! Reidet ne on ruumiin lihaisin osa, se kuiskasi sille tytölle.
Se tyttö rupes sen jälkeen vegaaniksi ja siitä tuli myöhemmin anorektikko."
- Nainen, 17, Helsinki

(...)

[LK]