Pirkka-lehti 3/2010

Helsinkiläisen Jan-Peter Skogin kädenpuristus on luja ja jämäkkä. Mies vaikuttaakin kaikin puolin turvallisuuskouluttajan perikuvalta. Hänet voi hyvin kuvitella vaikka millaisten konnien kanssa painimaan. Silti silmissä tuikkii lämmin pilke.

Jan-Peter on turvallisuusyritys AhtiVahdin toimitusjohtaja. AhtiVahti on viime vuosina vallanut sijaa turva-alan markkinoilta. Vuonna 2009 se oli markkinajohtajien listalla toisena.

Porvoossa syntynyt Skog on ollut turva-alalla jo yli 20 vuotta. Taustalla on monivuotinen ura isänmaan leivissä. Yliluutnantti Skog tahtoi kuitenkin kantaa muullakin tavoin kortensa isänmaan kekoon.

- Olin jo kloppina työskennellyt ihan tavallisena vartiointiliikkeen työntekijänä. Kun sitten myöhemmin kaipasin vaihtelua "armeijan harmaille", ja kun alan kokemusta oli kertynyt erittäin roimasti, niin niinhän siinä pääsi käymään, että oman puljun perustaminen alkoi vallata yhä enemmän sijaa ajatuksissa. Minähän kun olen sellainen sanoista tekoihin -ihminen, niin tässä sitä nyt ollaan, Skog naurahtaa.

Turvallisuusala on voimakkaasti kasvava bisnes. Onko Skogilla aikeita entisestään laajentaa "pikku puljuaan"? Ja jos, niin mihin suuntaan?

- Saimme juuri merkittävän erävoiton kilpailijoistamme, sillä Weissberg&Sons palkkasi meidät vastaamaan tiettyjen avainkohteidensa vartioinnista. Lisäksihän meillä on jo vankka sija sangen eri tyyppisissä kohteissa - kirkoista kauppakeskuksiin! Valttimme onkin monipuolinen turva-alan osaaminen.

Onko vartiointialan yritysten lisääntyvä määrä oire väkivallan lisääntymisestä?

- Kyllähän levottomuutta herättäviä juttuja saa lukea lehdistä päivittäin. Ilman muuta nykyajan väkivaltatilanteet, kuten ampumatapaukset kouluissa tai ostoskeskuksissa, tai Vermon tapauksen kaltaiset pahoinpitelyt, ovat omiaan lisäämään kansalaisuuden turvattomuudentunnetta.

On kuitenkin muistettava, että ne ovat usein yksityisen henkilön tai tietyn ryhmän jäsenten traagisia ratkaisuja. Riskit välttää parhaiten ihan normaalilla kaupunkilaisjärjellä. Paljon satunnaista väkivaltaa suurempi vaara on esimerkiksi joutua liikenneonnettomuuteen. Joten muistakaahan ne heijastimet! hymähtää Skog.

Mikä on tiukin tilanne, johon olet joutunut urallasi?

- No, onhan niitä tilanteita tullut vastaan. Nykyisihän en tosin itse enää juuri "kentällä" vaikutakaan. Meillä on hyvät työntekijät sitä varten! Mutta sen olen oppinut, että asiakaspalvelutyötähän tämäkin on. Kyllä ne useimmat tapaukset hoidellaan ihan puhumalla. Sanonkin aina AhtiVahdin uusille työntekijöille järjestettävässä koulutustilaisuudessa, että vaikka hyvä vartija osaa vääntää itsensä tilanteesta pois, niin erinomainen vartija ei sinne maahan koskaan edes joudu!

Teksti: Anna-Stina Elstelä

Nyt Plussaa kodin turvajärjestelmistä! AhtiVahdin peruskodinturvapaketti, erikoistarjouksessa. Käännä sivulle 35.

Väijyssä tänään: AhtiVahti

KONTROLLI 1/2010, turvallisuusalan lehti

Nettivideot ovat tehneet perusvartijan työstä entistä hankalampaa. Pahimmillaan vartija saattaa joutua aivan tavallisen työkeikan jälkeen leivättömän pöydän ääreen vastaamaan pokansa "kaltoinkohtelusta". Pelkkä tavallinen torihäirikön raudoitus saattaa vaikuttaa hyväätarkoittavista mutta vinkittömistä sivustakatselijoista pahimman luokan pahoinpitelyltä. Ja taas kännykkäkamerat laulaa.

- Vartijan oikeudet saattavat siinä tilanteessa olla aika vähäiset. Nykyinen systeemi on aivan älytön. Tietysti vartiointialan ammattilaisen on tiedettävä mitä tekee. Voimankäytön hallinta on ilman muuta osa ammattilaisuutta. Mutta se, mitä "kukkahattutädit" eivät tajua, on se, että tilanne saattaa olla paljon pahempi kuin miltä se maallikon silmin näytää.

Jan-Peter "Pete" Skog tietää, mistä puhuu. Vaikka operatiiviset kenttätehtävät saivan jäädä AhtiVahdin strategisen suunnittelutoimen tieltä, mies muistaa kyllä hyvin kenttäkarjun karun arjen.

- Yksityinen turvallisuussektori on kokenut viime vuosina monta mullistusta. Ennen kaikki oli tavallaan suoraviivaisempaa: kun mättötilanne tuli pälle, sitten mentiin. Puhumalla hoidettiin kyllä enimmät hommat, mutta vain tiettyyn pisteeseen asti. Jos tuli se keissi että vastaan hööki vaikka liikapölytettyä narkkaria ruiskun kanssa, niin ei siinä ruvettu lupia anomaan. Tämä on mielestäni se asia, joka maallikoilta liian usein jää hämärän peittoon. Jotkut tilanteet valitettavasti vaan ovat rumia. Eikä rumaa tilannetta voi hoitaa muutoin kuin rumin keinoin.

Se realistinen turvallisuusvinkkeli tuntuu näiltä juutuubivideoita tehtailevilta arjen aktivisteilta usein unohtuvan.

- Elämme liiallisenkin poliittisen korrektiuden aikaa. Turha hienostelu joutaisi pois realistisen turvallisuussuunnitelman tekemisestä. Jos nyt puhutaan vaikka liiketoimintayritysten turvallisuuden suunnitelusta, on selvää, että eri väestöryhmät aiheuttavat ja vaativat erilaisia riskinhallintaprofiileita. Onhan se selvä, että jos pikku vaateputiikkiin tulee vaikka kansallispukuisia, tai jos kapakkaan tunkee tuiskeessa olevaa "metsänväkeä", niin vartiointialan ammattilainen suhtautuu niihin eri lailla kuin valtaväestön edustajiin. Turvaskenaario yksinkertaisesti vaan on erilainen eri tilanteissa. Turha sitä on kaunistella. Se on perusammattitaitoa.

Skog peräänkuuluttaa vartijalta silmää - mutta myös selkärankaa.

- Respahommat on sitten erikseen, niissä tarvitsee sitä finesseä. Mutta kun on paha kohde - siinä erotetaan miehet pojista. Tietyä luolamiehen asennetta siihen tarvitsee. Siinä tulee herkästi sitä talkbäkkiä voimankäytön rajoista. Se on kuitenkin "sitä itteään" siellä kadulla. Mutta perustotuus on se, että kun adukka jyllää suonissa, ei siinä kysellä klubikortteja.

Teksti: Tomppa Mäkikuisma

[L.K.]